maanantai 2. helmikuuta 2015

Huulihaleja!

Makeup Revolutionille tulee uutuuksia niin hengästyttävää tahtia, ettei niiden perässä tahdo parhaasta yrittämisestäkään huolimatta pysyä. Alkutalven uutuuksista löytyivät mm. Liphug-huulipunat (tai siis #Liphug), joista on valittavana vaatimattomat parikymmentä eri sävyä.


Huulipunat vaikuttivat sen verran kiinnostavilta, että olen muutama kappale kerrallaan kasvattanut kokoelmaani nyt kuuteen ja ajattelin niitä esitellä teille.

Want To Leave?, We Have Come Too Far, Who We Are!, I Am Ready!, To Get Lucky ja Saviour Will Come

Makeup Revolutionin nettisivut ovat siitä mukavat, että lähes kaikista tuotteista löytyy iholle testatut kuvat tuotteista. Valitettavasti vaan joistakin kuvista on välillä todella vaikea sanoa, minkä värisiä tuotteet sitten loppupeleissä ihan oikeasti ovat. Tästä syystä minullekin, joka en ruskean kanssa niin kotonani ole, on nyt sitten eksynyt kokonaiset kolme rusehtavaa huulipunaa. Mm. sellaista syvemmän lilan väristä en ole osannut kokoelmasta vielä tunnistaa. Näitä rusehtavia sen sijaan vaikuttaisi olevan vaikka kuinka.

Vasemmalla ylhäältä alas: Want To Leave?, We Have Come Too Far, Who We Are! Oikealla ylhäältä alas: I Am Ready!, To Get Lucky ja Saviour Will Come

Koostumus huulipunissa on oikein miellyttävä. Nämä tuntuvat kohtuullisen kosteuttavilta, eivätkä kuivata. Levitys huulille on todella helppoa, huulipunat liukuvat huulilla hyvin. Kestävyys ei sitten tietenkään ole mitään ihan kokopäiväistä, mutta sen verran nämä kuitenkin värjäävät, että kahvitauon jälkeen väriä on huulilla vielä ihan kohtuullisesti. Ruokatauon yhteydessä onnistun sitten viimeistään pyyhkimään loputkin huulipunanrippeet pois. Puna kuluu tasaisesti ja vaikka se minulla ihan hitusen ajautuu juonteisiin, se ei tee sitä kuitenkaan häiritsevän paljoa. Koostumus on hennosti kiiltävä.


Want To Leave? näyttää näissä kuvissa huulillani jotenkin tosi hyvältä. Normaalielämässä on vähän siinä ja siinä, että onko tämä liian pinkki.


We Have Come Too Far on varsinainen malliesimerkki luottopunastani. Hieman ruskeaan (mutta ei liikaa!) taittava, mahdollisesti oranssinkin sävyjä omaava puna. Tämä on helppo levittää ja käyttää. Korjailuita ei juuri tarvitse, koska tämä sulautuu kasvoihini ihan kuin huuleni olisivat aina olleet tälläiset.


Who We Are! on sitten jo rohkeampaa osastoa. Kuvia napsiessani taisin tulla siihen tulokseen, että tämä Who We Are! olisi aika klassinen, hieman sinisävyinen ja kylmä värisävy.


I Am Ready! taas vaikuttaisi olevan klassisen punan lämpimämpi, oranssiin ja ruskeaan vivahtava puoli. Näistä molemmat ovat jo niin pigmenttisiä, että rajauskynää tuli ikävä.


To Get Lucky on sitten minun silmääni aika ruskea. Tällä ja seuraavalla Saviour Will Come-punalla ei minusta ole ihan hirmuisesti eroa.


Tässä siis Saviour Will Come. Ehkä hieman tummempi edellistä on tämä huulipuna kuitenkin.

Hintaahan Liphugeilla (sori, #Liphugeilla) on naurettavat 2,5 puntaa eli sellaiset vajaat 3,5 euroa. Myös Kosmetik4Lessistä näitä saa.

Miltäs näyttää? Oletteko huulihaleja jo kokeilleet?

8 kommenttia:

  1. En ole vielä kokeillut, eilen kyllä silmäilin niitä jostakin ja ajattelin, että pitää varmaan joskus ostaa. Nuo kaikki ainakin näyttää tosi kivoilta sävyiltä, niin voi tulla valinnan vaikeus sitten jos/kun päätän jonkun tilata :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sehän siinä on, kun niitä sävyjä on niin monta, eikä osaa päättää! Onneksi nämä eivät ole kauhean kalliita, joten voi ottaa samalla vaikka pari

      Poista
  2. Kiitos arvostelusta, näistä kun mulla ei ole vielä kokemusta. Kaksi vikaa näyttää just mulle sopivilta. Mun silmään ruskeaan taittavat punat käy mulle.

    Ai niin, tosi hyvät swatchikuvatkin vielä! Ne on tosi hankalia kuvattavia mun mielestä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa kyllä kokeilla! Seuraavaksi ajattelin testata ne nestemäiset huulipunat, mitä ne nyt olikaan. Odottelen vaan, että tulee vähän lisää uutuuksia, niin voi sitten tilata kaikki kerralla :p

      Kiitoksia kehuista! Jonkin aikaa sai oikeaa kuvakulmaa hakea. Onneksi tässä ei ole naapureita ihan lähellä. Olisivat muuten katselleet, että mitähän tuo tuolla ikkunassa kekkuloi minuuttitolkulla.

      Poista
  3. Ihanan herkkuja sävyjä, varsinkin Want to leave, Who we are ja I am ready kolahtivat kovaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taisin jossain kohtaa testatessani miettiäkin, että juuri nuo Who we are ja I am ready ovat ihan sellaisia Jonna-sävyjä! :D Varmasti sopisivat sinulle tosi hyvin!

      Poista
  4. Voisin ottaa vaikka kaikki sävyt. Koostumuskin kuulostaa hyvältä, koska en kuivista punista tykkää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä ovat erittäin helppoja käyttää. Itse en kauheasti tykkää kuivattavista huulipunista, mutta näiden kanssa en ole sitä ongelmaa huomannut.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...