sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Kaksoispuhdistuksen yritystä

Kosmetiikkablogeja lukiessa törmää itselle kaikenlaiseen uuteen, kuten kaksoispuhdistukseen. Ideana kaksoispuhdistus vaikuttaa aika järkeenkäyvältä, joten päätin kokeilla sitä itsekin. Asiaa auttoi paljon se, että törmäsin Body Shopissa juuri tulleeseen uutuuteen, Camomile Silky Cleansing Oiliin, joka sopi tarkoitukseeni kuin nenä päähän.


Camomile-öljy lupaa olla hellävarainen ja sopivan kaikille ihotyypeille. Tällä pitäisi irrota jopa vedenkestävä meikki. INCistä löytyy mm. soijaöljyä, manteliöljyä ja auringonkukkaöljyä. Öljy on riittoisaa. Olen käyttänyt tätä reilun kuukauden lähes päivittäin, enkä ole tämän pidemmälle purkissa vielä päässyt. Iholla öljy on miellyttävän tuntuista, mutta ei kuitenkaan tunnu jättävän ihoa rasvaiseksi. Tuoksu on kevyt ja miellyttävä.

Jotenkin en silti luota tämän tehoon ihan niin paljoa, että käyttäisin tätä ainoana putsarina. En sitten tiedä, irrottaako tämä vedenkestävää meikkiä jotenkin paremmin, mutta ainakin minun vesiliukoisen ripsarini se vaan lähinnä levitti pitkin poskia. Ei siis mikään paras silmämeikin puhdistaja.

Ihan ok tuttavuus tämä on silti ja hellävaraisen tuntuinen.


Kakkosvaiheen putsarina minulla on tällä hetkellä ollut tuttu ja turvallinen Lumene Matt Touch-puhdistusgeeli. Olen tätä vuosien varrella kuluttanut jo useamman törpön. Silmämeikkikin tällä irtoaa ihan tehokkaasti. Iho jää miellyttävän tuntuiseksi. Plussaa geeli saa myös siitä, että se ei maistu mitenkään liian pahalle. Erehdyin nimittäin kerran ostamaan jotain L'Orealin vastaavaa geeliä, joka vain suun lähistölle joutuessaan maistui pahalta ja pitkään.

Geelin pitäisi jotenkin auttaa pitämään kasvojen kiilto kurissa, mutta en ole tässä asiassa kyllä huomannut mitään eroa muihin vastaaviin tuotteisiin.

Kaksoispuhdistuskokeilut jatkuvat. En ole vielä täysin vakuuttunut, että se olisi jotenkin käänteentekevää aiemmin käyttämäni puhdistuksen rinnalla, mutta tuleehan kulutettua näitä aineita tehokkaasti, joita on nurkkiin kertynyt.

tiistai 24. syyskuuta 2013

Vartalonkuorintakatsaus

Vartalonkuorintavoiteet ovat tuoteryhmä, joita olen aika laiskasti käyttänyt. Jatkossa tähänkin täytyy panostaa enemmän, koska ostin itselleni epilaattorin ja sen kanssa kuorinta on aika olennaista.


Yksi syy vähäiseen kuorintainnostukseeni on ollut tämä purkki eli Bodyshopin Spa Wisdom-sarjan suola & ximenia-voide, josta en ole erityisemmin pitänyt ja jota en ole saanut oikein millään loppumaan.

Ongelmia tämän purkin kanssa on ollut monenlaisia. Suurin niistä ehkä lienee se, että tämä ei mielestäni oikein tee iholleni mitään, mutta muitakin löytyy. Ensinnäkin en tiedä, kuka idio... ei kun mukava ihminen keksi laittaa suihkussa käytettävän kuorintavoiteen purkkiin, jonka kansi on kiinni tuollaisella metallihäkkyrällä. Ei ollut yksi tai kaksi kertaa, kun sain häkkyrän sormilleni tai ne jäivät sen väliin, ennen kuin opin käyttämään tätä ilman mustelmia. Asiaa ei tietenkään helpottanut se, että sormet olivat märät. Odotin myös koko ajan, koska tuo metalli alkaa ruostua.

Itse voide on yllättävän tuhtia tavaraa. Sitä joutuu siis käyttämään paljon, että sen saa ylipäätään levitettyä tarpeellisiin paikkoihin. Itseasiassa voide on sen verran vahvaa tatinaa, että viimeisiä voiteita käyttäessäni muotoilin siitä huvikseni sellaisen voidelihapullan. Hyvin pysyi koossa! Koostumus ei kauheasti auttanut voiteen levittymistä kuitenkaan...

Lisätään tähän vielä, että kuorintavoiteen tuoksu on oudon tympeä ja hintaakin on aika hurjasti, muistaakseni lähemmäs kolmekymppiä. En siis oikein voi tätä suositella kenellekään.


Bodyshopin voiteen jälkeen olen vaihtanut joskus aikoja sitten ostamaani Lumenen Koivu & Hunaja-vartalokuorintaan, joka käyttömukavuudeltaan on jo heti ihan eri sfääreissä tuohon edelliseen verrattuna. Olen tykännyt tätä käyttää ja ihonkin se jättää oikeasti sileäksi.

Koostumus on aika jännä, vähän sellainen hyytelömäinen ja tuo minulle mieleen ne jäähilejuomat, joita ainakin Stockmannilla ja jääkiekkopeleissä myydään. Ainoa miinus tässä tuotteessa on se, että tämä ei ole kovin riittoisaa. Olen tätä käyttänyt vasta muutaman viikon ja se alkaa jo kohta vedellä viimeisiään. Toki voi olla, että tahtomattanikin lotraan tämän kanssa vähän turhan paljon.

Tuoksussa on tavoiteltu koivua ja hyvällä mielikuvituksella se tästä kaiketi löytyykin. Ei tämä ihan juhannussaunaa mieleen tuo, mutta hyvä yritys. Tätä voisin kyllä ostaa uudelleenkin ihan jo siitä ilosta, että purkin avaaminen ei aiheuta pelonsekaisia tunteita siitä, että missä seuraavaksi sattuu...

sunnuntai 22. syyskuuta 2013

Aamun Frantsilat

Törmäsin jokin aika sitten lähimmässä marketissa Frantsilan ihonhoitotuotteisiin ja päätin ottaa niistä huulivoiteen ja käsivoiteen kokeiluun. Varsinkin huulivoide suorastaan huusi nimeäni pakkauksen punaisen värityksen vuoksi (niin, ei ole sattumaa, että tälläkin blogilla on se nimi mikä on)


Erinäisten sattumusten seurauksena sekä huulivoide että käsivoide ovat nyt päätyneet kylppärin kaappiin ja käytän näitä molempia lähinnä aamuisin. Huulivoide lupaa vedettömän koostumuksensa ansiosta pitää huulet pehmeinä kaikkina vuodenaikoina samalla kun antioksidantit ja niiden kaverit suojaavat huulia kaikelta mahdolliselta.

 
INCIstä löytyy jojobaöljyä, mehiläisvahaa, sheavoita, helokinsiemen- ja hamppuöljyä sekä yrttiuuteita. Todella mukavan tuoksun ja maun voide saa anisöljystä. Huulivoiteessa on myös SPF4 aurinkosuojakerroin, tosin en ole täysin varma mistä ainesosasta tämä mahtaa tulla. Liekö sillä niin väliäkään, koska noin matalalla suojalla tuskin mitään tekeekään.


Voidetta on helpohko levittää roll-pään avulla. Kaikista lupauksistaan huolimatta voide jättää kuitenkin huulet vähän kuivan tuntuisiksi. Mielestäni se ei myöskään kestä huulilla kauaa. Aamukäytössä tämä on kuitenkin mielestäni vain etuna, koska käytän päälle kuitenkin huulikiiltoa tai huulipunaa, eikä niiden pysyvyyttä varmaankaan edistä se, että alla olisi paksu kerros imeytymätöntä huulirasvaa. Huulivoide siis sopii tarkoitukseensa mainiosti.


Toinen testissä oleva tuote on Frantsilan 11 yrtin käsivoide, jonka pakkausta ei ole ainakaan kovin trendikkääksi muissa blogeissa kutsuttu. Onhan tuo kieltämättä vähän tylsä. Käsivoide lupaa, että tätä käyttämällä kädet pysyvät pehmeinä ja hyväkuntoisina. Voide kosteuttaa, elvyttää ja suojaa käsien ihoa.


INCI on varsin mielenkiintoinen enimmäkseen sen takia, että se on pitkä ja polveilevä kuin elämä. Tätä lukiessa ihan oikeasti tuli mieleen, että olivat sitten päättäneet Frantsilassa kokeilla, kuinka paljon eri ainesosia yhteen rasvaan saa mahtumaan ja lisäsivät tähän kaikkea mitä kaapista löytyy. Laskin piruuttani ainesten määrän. Niitä on 41. Yksittäisen ainesosan määrä siis ei voi olla päätä huimaava ja kyllä ainakin itselläni aiheuttaa myös sen kysymyksen, että voiko niillä tosissaan olla mitään tehoakaan. Ihan hyvänkuuloisia aineita tästä toki löytyy, mm. nerolia, öljyjä, yrttiuutoksia ja aromaterapeuttisia öljyjä.


Syy, miksi juuri tämä voide on valikoitunut aamukäyttöön on se, että tarvitsen aamuisin käsivoiteen, joka imeytyy salamannopeasti. Vien aamutoimien jälkeen nimittäin koiran lenkille, eikä sitä viitsi tehdä klähmäkäsin. Imeytymisen puolesta tämä voide onkin aivan huippuluokkaa. Suurinpiirtein kuuluu vaan, että Whoosh! ja voide on käsistä hävinnyt. Se ei jätä käsiin häiritsevää kalvoa. Itse asiassa tämä olisi paras käsivoide ikinä, ellei tuoksu olisi niin yrttinen, että siihen on tosiaan ollut totuttelemista.

Ihan kivoja tuttavuuksia siis. Molempia ostaisin uudestaan, koska ne sopivat kuin nenä päähän juuri siihen tarkoitukseen, joihin niitä tällä hetkellä käytän.

lauantai 14. syyskuuta 2013

Kuka vei purkista puolet?

Ihoni on kuivuuteen taipuvainen, joten rasvausta on suoritettava ahkerasti, muuten ainakin sääret alkavat kutista kuin viimeistä päivää. Käytänkin jalkoihin usein vartalovoita tai muuta hieman vahvemmansorttisia voidetta, jotta saisin ihoni kunnolla kosteutettua.


Viimeisin käyttämäni voide on ollut L'Occitanen Fleurs Merveilleuses vartalovoide, josta jo aiemmassa postauksessa mainitsinkin. Voide on ollut tuoksun puolesta ihan mukava tuttavuus, mutta ei välttämättä sijoitu sinne suosikkien listalle. Minulla kuitenkin meni tähän hermot kun huomasin, että voide alkoi rullaantua yhä vain pahemmin, mitä enemmän tätä käytin. Se kyllä leviää ihan hyvin, mutta vähän kuivuttuaan alkoi jäämään sellaisena rakeisena kaikkeen, joka jalkojani nyt sattui koskemaan, mm. housujen sisäpinnoille ja iPadin suojakuoreen. Sain tarpeekseni.


Vaihdoin merkkiä Herbinan uutuuteen, jonka bongasin Prismasta. Herbinan Kaura-suklaa-sarjaan kuuluu suihkugeeli, vartalokuorinta ja tämä vartalovoi, jonka otin käyttöön. Vartalovoista löytyy kosteuttajina ainakin rypsiöljyä, glyseriiniä, manteliöljyä sekä sheavoita. On siinä myös kaura- ja kaakaouutetta. Voide levittyy ihan kohtalaisesti, mutta ei ole ainakaan tähän mennessä rullaantunut käytännössä ollenkaan, mikä on hyvä edistysaskel edelliseen verrattuna. Tuoksu on kohtalaisen voimakas. Voide tuoksuu kaakaolle ja on sieltä pieni kauran vivahduskin tunnistettavissa. Tuoksu mielestäni paranee ja jotenkin syvenee iholla. Olen tästä kyllä tykännyt.

Ainoa valituksenaiheeni tämän tuotteen kohdalla on se, että vartalovoidetta on kohtuullisen isossa purkissa vain 150 ml, joten tulos on tämä:


Purkki on oikeasti hädin tuskin puolillaan! Miksi ihmeessä voidetta ei olisi voinut laittaa samalla vähän enemmän, kun se tosiaankin olisi tähän mahtunut? Aikamoista muovin haaskausta sanon minä. Ainakaan minun käyttötahdillani tämä määrä ei tule myöskään kovin kauaa kestämään. Litrahintaa voiteelle tulee tällä konstilla myös ihan kiitettävästi, tämä maksoi kuitenkin lähemmäs 7 euroa. Jotenkin odotin saavani enemmän.

Käyttelen tämän siis loppuun, mutta uutta tuskin ostan. Hankin muuten myös sen vartalokuorinnan, joka pääsee testiin sitten joskus. Tuoksu on yhtä hyvä kuin tässä voiteessakin.

torstai 12. syyskuuta 2013

Hutiostoksia

Myönnetään. Sorruin kaupanpäälliseen, kun tässä hiljattain kävin Anttilassa meikkiostoksilla. Bootsin No7-sarjaan sai luomiväripaletin kaupan päälle, kun osti tarpeeksi isolla rahalla kyseisen sarjan muita tuotteita. Minulla oli jo ennestään yksi High Shine-linjan huulikiilto, joten päätin ostaa pari lisää. Huulikiiltojahan ei koskaan voi olla liikaa, vai kuinka?

Carmine, Pink Veil, Rose Pearl

Näiden No7-huulikiiltojen värivalikoima ei ole missään kaupassa ollut mitenkään päätä huimaava. Ulkomailla sarjaan kuuluu toistakymmentä sävyä, mutta mielestäni olen nähnyt näitä suomalaisissa kaupoissa vain neljässä värissä. Suomalainen värivalikoima on myös aika erikoinen. Valita voi kolmesta hyvin nudesta sävystä, joista yllä on kaksi. Se kolmas on hieman vaaleanruskeaan taittava. Jotta ei ihan tylsäksi menisi, neljäs vaihtoehto on (ainakin purkissa) oikein tumman viininpunainen sävy.


Ongelmia tulee siinä vaiheessa, kun nämä tarvitsisi saada purkista huulille. Ensinnäkin purkin suuaukko on sellainen, että se tahtoo pyyhkiä aplikaattorista käytännössä kaiken kiillon pois. Päähän jää pieni huulikiiltohelmi, josta sitten yrität tököttää kiiltoa huulille. Itse huulikiilto tuntuu jotenkin kuivattavalta. Sitä saa myös kerrostaa, kerrostaa ja vielä kerran kerrostaa, jotta edes tuo kaikkein tummin väri näyttäisi huulilla edes joltain. Huulikiilto kaiken lisäksi ei oikein levity tasaisesti vaan kertyy juonteisiin. Sain hangata huulikiiltoa jonkin aikaa, jotta sain sen huulille edes jokseenkin tasaisesti. Maku on makea eikä mitenkään erityisen miellyttävä.

Sävyt näyttävät tuossa ylläolevassa kuvassa varmaankin kymmenen kertaa paremmilta, kuin mitä ne loppujen lopuksi huulilla ovat. Pahin pettymys näistä on tuo oikeanpuoleinen Rose Pearl-sävy, joka ei huulikiillon nimestä huolimatta juurikaan kiillä eikä muutenkaan näy. Oikeasti, ihan huulirasvalla saa aikaan paremman tuloksen. Pink Veil nyt sentään vähän näkyy, mutta tosiaan vain vähän.

Aplikaattori ei ole mikään kovin erikoinen

Aikamoinen pettymys siis. En voi suositella. Kannattaa panostaa näiden sijaan vaikka L'Orealin kiiltoihin, jotka tuntuvat kuin Ferrareilta näiden No7-Ladojen rinnalla.

maanantai 9. syyskuuta 2013

Pääasioita

Blogipostaukset ovat pyörineet kasvojen ympärillä tässä jo vähän aikaa, joten otetaan siitä vähän etäisyyttä ja käväistään pikkuisen ylempänä eli hiusten puolella. Esittelen tuotteet, joita tällä hetkellä käytän hiuksiini. Tästä tulee varmaan maailman lyhin blogipostaus...

Juttuhan on niin, että hiusten"laittoni" noin yleensäottaen koostuu lähinnä seuraavista askelista:

1) Pesen hiukset shampoolla, laitan hoitoainetta, jos sitä on ja jos viitsin
2) Etsin jakauksen paikan ja kampaan hiukset
3) Annan kuivua

Extrana tietenkin värjäys suurinpiirtein siinä kohtaa, kun juurikasvu alkaa jo vähän hävettää.

Että näin. Näin on pärjätty jo useampi vuosi. Tänä kesänä kuitenkin hiustenlaittorutiinini ovat käyneet läpi varsinaisen vallankumouksen, koska tuotemäärä on jopa tuplaantunut! Wow!


Ensin ne tärkeimmät eli shampoo ja hoitoaine, jota olen nyt myös muistanut paremmin käyttää. Aiemmin minulla oli käytössä Kerastasen Bain Chroma Riche-shampoo, jota myös suosittelen. Se oli ihan hyvää tavaraa. Tämän hetken ihastukseni on kuitenkin (ylläri) L'Occitanen Dry & Damaged Hair-shampoo ja hoitoaine, joista olen tykännyt. Molemmissa on aika sellainen yrttinen tuoksu, mutta totuin siihen nopeasti ja nyt suorastaan tykkään siitä. Varsinkin alkuvaiheessa nämä myös jättivät hiukset jotenkin ihanan kevyiksi. Siitä en vielä osaa sanoa, kuinka hyvin nämä väriä suojelevat, koska värjäsin hiuksiani vasta hiljattain. (Siis sitä ennen ei kauheasti ollut mitään, mitä olisi tarvinnut edes suojata...)


Uusin tulokas kylppärinkaappiin on sitten tämä Goldwellin DualSenses Color Extra Rich hiuksiin jätettävä hoitoaine. Ostin tämän kampaajan suosituksesta ja lisäksi tämä oli hyvässä alessa. Olen tästä kyllä tykännyt. Hiukset on helpompi harjata tämän laiton jälkeen ja aine tuoksuu tosi hyvältä, kukkaiselta. Tämä tulee myös kestämään pienen ikuisuuden, koska tätä ei tarvita kuin sellainen herneen kokoinen nokare ja pullossa on kuitenkin 150 ml tavaraa. Muuten en osaa sanoa, tekeekö tämä hiuksilleni mitään sen kummempaa.


Osiksen Hairbody muotoilu- & hoitosuihke on sen sijaan lojunut kaapissa jo vähän pidempään. Ostin tämän jossain kohtaa, kun sain jonkin hiustenmuotoiluinnostuksen. Koska innostus kesti noin kolme päivää, on suihke ollut jonkin aikaa käyttämättömänä. Innostuin nyt uudestaan kokeilemaan tätä ja oikeasti ihastuin. Suihkuttelen tätä hiusten juuriin kun hiukset ovat vielä märät ja annan jälleen hiusten kuivua ihan itsestään. Suihke antaa hiuksille kuitenkin ihan mukavan annoksen tuuheutta. Tietenkään ero nyt ei ole mikään suuren suuri siihen verraten jos en mitään tee, mutta huomaan sen kuitenkin itse. Sanotaan vaikka niin, että ilman tätä hiukset menevät päätä myöden ja tämän kanssa ne menevät päätä myötäillen. Ihan kiva hyöty siis minimaalisella panostuksella, joka sopii filosofiaani tietenkin täydellisesti. Tätä tulen todennäköisesti ostamaan vielä lisääkin.

lauantai 7. syyskuuta 2013

Ihmevoide?

 

Päädyin tämän finninaamani kanssa viime viikonloppuna sitten lopulta apteekkiin. Ajattelin itseasiassa käydä katsomassa, minkälaisia akneen taipuvaisen ihon kasvovoiteita siellä olisi tarjolla. Niitä en lopulta kuitenkaan ostanut, mutta mukaani sain kuitenkin Avenen herkälle iholle tarkoitetusta voiteesta näytteen. Farmaseutti onnistui myymään minulle myös Uriagen Cu-Zn ärsyyntyneelle iholle tarkoitetun voiteen, jonka kuparin ja sinkin olisi tarkoitus rauhoittaa nimenomaan ärsytysreaktioita ja tasoittaa ihoa. INCI tosin näyttää vähän hurjalta. Mineraaliöljyä on heti top 3:ssa, mutta totesin, että ei tämä naama ainakaan enää kovin paljoa voi pahentua ja lähdin kokeilemaan.

Olin toiveikas, joskin vähän skeptinen. Kasvojeni ihoa ei ole toistaiseksi mikään voide muuta kun pahentanut, joten miksi tämä olisi mitenkään poikkeava? Voide on aika paksua, ei tahdo imeytyä kunnolla ja jättää kasvot rasvaisen näköiseksi, joten mikään meikinalusvoide tämä ei ole. Onneksi kuitenkin viikonloppuna ei ollut mitään menoja, joten saatoin rauhassa olla ihan sisätiloissa kiiltävän naamani kanssa.

Lähtötilanne ei todellakaan ollut hyvä. Lauantaiaamuna ihan oikeasti mietin, että jos ihoni ei ala kohta korjaantua, niin itkukaan ei ole kaukana. En oikeasti voinut käsittää, että nassuni voi olla siinä kunnossa. Laitoin siis voidetta ja pettymyksekseni, muttei kenenkään yllätykseksi, kaikki näpyt olivat vielä illalla paikallaan. Ei muuta kuin rasvaamaan lisää. Sunnuntaiaamuna mietin, että ehkä hyvällä mielikuvituksella finnit olivat kuivumaan päin. Illemmalla totesin, että ihoni ihan tosissaan näyttää siistimmältä. Sinänsä näpyt eivät olleet hävinneet mihinkään, mutta pienimmät olivat pienentyneet. Kaikkein suurin muutos oli kuitenkin se, että punoitus sekä näpyistä että iholta yleensä oli selkeästi vähentynyt. Aloin jo näyttää ihmiseltä! Itseasiassa iho näppyjen välissä näytti oikein hyvältä ja tasaisen väriseltä.

Siihen se sitten jäikin. Alkuviikosta totesin, että voide ei tuntunut auttavan juurikaan enempää vaan kasvoille oli paremminkin ilmestynyt muutama uusi tuttavuus. Minun oli pakko varan vuoksi lopettaa tämänkin voiteen käyttö, jotta ihoni edes joskus parantuisi. Sinänsä tämän avulla pääsi jo vähän vauhtiin.

Olen miettinyt, mihin tätä voidetta sitten voisi käyttää. Kasvoilleni tätä en tosiaan uskalla enää laittaa. Kovasti voide mainostaa olevansa ei-komedogeeninen, mutta jos kevyemmästäkin voiteesta iho reagoi niin entäs sitten tälläisestä tökötistä? Voisin ajatella, että tällä olisi paikkansa kuivan ihon ja lievien ihottumien hoidossa. Voisin tätä oikeastaan kokeilla toiseen ikuisuusongelmaani, eli kutiseviin sääriini. Mitähän sääret tästä tykkäisivät sheivauksen jälkeen...

torstai 5. syyskuuta 2013

Takaisin teini-ikään

Vitamin C-voiteiden vauhdittama naaman näppyyntyminen ei sitten mennytkään ihan niin vain ohi. Itse asiassa kasvoni ovat nyt huonommassa kunnossa kuin ne ovat ikinä olleet. Ilman mineraalimeikkipohjaa en näyttäisi edes ihmiseltä. Nyt hieman pelkään, että kasvoni reagoivat myös tuolle uudelle L'Occitanen voiteelle [rumasana]. Sydän itkee verta, koska voide vaikuttaa muuten loistavalta, pidän sekä koostumuksesta että tuoksusta. Olen tässä viime päivät myös miettinyt mikä tälle nassulleni sitten oikein kelpaisi, kerta se on näin krantuksi osoittautunut. Pitäisikö tälle käyttää herkälle iholle tarkoitettuja voiteita, akneihon voiteita vai mitä? Ei kai sitä auta muuta kuin testata vähän lisää.

Tosiaan kasvojen iho meni jo niin huonoon kuntoon, että päädyin siihen mihin en edes teini-ikäisenä joutunut sortumaan. Hain siis kaupasta muutaman täsmähoitotuotteen finneille. Seuraavaa arviota en siis ikinä uskonut tekeväni, eikä se perustu mihinkään kovin pitkään testaukseen. Sinänsähän nämä tuotteet lupaavat nopeaa vaikutusta iho-ongelmiin, joten kyllä luulisi, että muutamassa päivässä jo vähän näkee mihin suuntaan näillä tuotteilla iho alkaa mennä.


Paikallisessa Prismassa oli hyllyt puoliksi tyhjillään, mutta löytyi sieltä silti tälläiset: Garnierin Pure SOS Pen ja Clearasilin Rapid Action Treatment Cream. Molemmat lupaavat näkyvää vaikutusta finneihin 4-5 tunnissa. Näiden kahden INCI-listoista vakuuttavampi on ehdottomasti SOS Penillä. Sieltä löytyy B3-vitamiini ja salisyylihappo heti listan alkupäästä ja vähän myöhemmin vielä sinkki ja eukalyptusuute, joka tosin saattaa pitkään käytettynä myös ärsyttää ihoa. Clearasilissa on myös salisyylihappoa, mutta muuten en ihan päässyt perille, mitä muuta vaikuttavaa ainetta tämä sisältää. No, Clearasilhan toimii "yhteistyössä ihon kanssa" (hauskasti sanottu), joten jos se onkin se oma iho, joka tämän vaikutuksesta alkaa finnejä vastaan taistella, mene ja tiedä.
 
Clearasil on näistä ehdottomasti se helppokäyttöisempi. Sitä voi laittaa meikin ja muiden ihonhoitotuotteiden alle. Se on helppo levittää ihan omin sormin ja imeytyy nopeasti. Purkista saa juuri sen määrän kuin oikeasti tarvitsee.


Garnierin SOS Penin kanssa ei sitten olekaan ihan niin yksinkertaista. Kun Clearasilin tuote on emulsiomainen, on SOS Pen geeli. Tarkoitus olisi kaiketi annostella tuolla hieman kolmionmuotoisella kärjellä geeli purkista suoraan finnille, mutta... Eihän sitä yhtään tiedä, kuinka paljon pitää puristaa, joten yleensä geeliä tulee aivan liian paljon. Voiteen alkoholi lisäksi kirvelee ihan kunnolla rikkinäisellä iholla. Tämän opin kantapään kautta.

Geeli on myös erittäin tahmaista. Halusin kokeilla tätä kasvoilleni heti kaupasta tullessani, vaikka olinkin juuri lähdössä juoksulenkille. Kasvoja myöhemmin lenkin jälkeen putsatessani huomasin, että kasvoni olivat täynnä kaikenlaista pientä hiekanmurua ym. ilmassa leijaillutta, joka oli ilmeisesti tarttunut finnivoiteeseen. Tätä ei siis missään nimessä voi oikein käyttää kuin yksinään. Meikin alle tämä olisi sula mahdottomuus. Jotenkin ajattelisin, että yöksikin laitettuna saattaisi tyynyliina olla kiinni poskessa aamulla herätessä.


Mutta entäs sitten se tärkein eli teho? Ihan käytännön syistä olen Clearasilin voidetta käyttänyt nyt eniten. Näppyni ovat alkaneet hieman parantua, mutta jotenkin tuntuu, että ne olisivat tehneet sen muutenkin. Mitään kovin säväyttävää vaikutusta tällä siis ei ole ollut. Toisaalta mitään negatiivistakaan en ole huomannut. Ihoni ei ole olennaisesti kuivunut.

SOS Pen vaikuttaa itseasiassa lupaavammalta, vaikka olen sitä vain kaksi kertaa noiden edellämainittujen ongelmien vuoksi vasta käyttänytkin. Ei se niille isommille paukamille toki mitään mahtanut, ne nyt olisivat tarvinneet muutenkin jo melkein antibioottia, mutta punoitus niiden ympäriltä väheni silminnähden. Myöhemmin huomasin myös sellaisen mielenkiintoisen ilmiön, että muutaman näpyn päältä iho kuoriutui pois tämän käyttämisen jälkeen, joten kyllä se ainakin kuivattaa. Muiden blogien arvioiden perusteella tämä voisikin olla parhaimmillaan juuri alkaville finneille käytettynä. Kun paise on jo pikkusormen pään kokoinen, lienee peli jo näiden osalta aika pitkälle menetetty.

Jatkan varmasti näiden käyttöä, kerta ne nyt on hankittu. Nähtäväksi jää, pystyvätkö ne pitämään hieman pienemmät katastrofit paremmin kurissa. Sen kyllä vielä sanon, että jos jollain on oikeasti ongelmia aknen kanssa, kannattaa mieluummin suunnata joko apteekkiin tai sitten suoraan lääkäriin. Sieltä löytyy takuulla paljon paremmin vaikuttavia tuotteita.

tiistai 3. syyskuuta 2013

Vähemmän on enemmän


Blogeja lukiessani törmäsin Vitaliksen uusiin huulivoiteisiin, LipLover Berryyn ja Carameliin. Tälläisenä huulivoideaddiktina pakkohan nekin oli kokeilla. Voiteiden purkit ainakin houkuttelivat ostamaan, todella nättejä, pirteän näköisiä ja vielä suomalaista designia! Näitä kelpaa esitellä sohvapöydällä muillekin.


Ensimmäinen reaktio varsinkin Caramel-purkkia avatessani oli, että apua mikä haju! Ns. kermatoffeen tuoksu oli uskomattoman voimakas ja läpitunkeva. Siinä on myös jänniä vähän kuin piparmintun alasävyjä. Mietin siinä, että pystynköhän näitä ikipäivänä huulilleni laittamaan, jos ne näin voimakkaasti tuoksuvat. Ilokseni kuitenkin huomasin, että tuoksu ei ollut yhtään niin voimakas enää huulilla. Onneksi se on myös laimentunut pikkuhiljaa purkin aukaisemisen jälkeen ja Berry on tuoksumaailmaltaan sentään vähän konservatiivisempi. Hieman olisi parfyymin määrässä kuitenkin voinut rajoittaa.

"Huulituntuma" on kuitenkin varsin miellyttävä ja pieni sävytys oikein mukava plussa. Nämä ovat mainioita kotihuulivoiteita. Töissä en näitä voi käyttää, koska siellä ei aina tiedä missä sormet ovat olleet, mutta kotona tästä on helppo sipaista pientä punaa huuliin kun käy vaikka koiranulkoilutuslenkillä. Olenkin huomannut, että tartun näihin yhä useammin, kun huulirasvaa kaipaan. Pienen alkushokin jälkeen näistä on siis muotoutunut ihan käytettäviä yksilöitä.


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...