tiistai 29. huhtikuuta 2014

Olo kuin ranskalaisella ballerinalla

Nyt kun kosmetiikkafirmojen kevätkokoelmia kaupoista vähän aikaa vielä saa, niin esittelen Lancomen tämän kevään French Ballerine-sarjaan kuuluvan luomiväripaletin ja poskipunan.


French Ballerine oli lähes ainoa kevätkokoelma, joka aiheutti minussa sellaisen "pakko saada"- reaktion. Myönnän rehellisesti, että kauniit mainoskuvat tekivät minuun vaikutuksen ja suuntasinkin Sokokselle lähes välittömästi näiden ilmestyttyä. Ostin kokoelmasta Blush Highlighter-poskipunan ja Hypnose Doll Eyes-sarjaan kuuluvan Rose Ballerine-luomiväripaletin. Kevätkokoelman ulkonäkö on suunniteltu viimeistä pinkkiä rusettiyksityiskohtaa myöten loppuun asti.


Sisältökin on aika kaunista katseltavaa. Poskipunan ruusuyksityiskohta on upea. Se ei onneksi käytössäkään kovin helposti kulu pois, joten ihasteltavaa riittää pitkäksi aikaa. Luomiväripaletin värimaailma on juuri sopiva arkikäyttöön. Vaaleilla väreillä saa katseeseen kirkkautta ja tummalla violetilla meikkiä saa sopivasti korostettua.

Poskipuna vasemmalla

Swatch-kuvasta ei tullut nyt mikään maailman paras, mutta saa tästä jotain käsitystä. Vähän kyllä kritisoisin sitä, että oliko nyt ihan järkevää laittaa luomiväripalettiin kolmea hohtavaa, vaaleaa väriä, joiden sävyerot eivät juurikaan päätä huimaa. Luomella nämä tuskin erottuvat toisistaan.

Poskipuna ei ole mitenkään superpigmenttinen, mutta se ei kaiketi ole ollut tarkoituskaan. Nimestäkin voi päätellä, että tätä voi käyttää myös korostustuotteena. Poskipunassa onkin hienovaraista hehkua ja sitä voi käyttää esim. muiden mattaisempien poskipunien päällä. Vaaleaihoiselle tämä on yksistään käytettynäkin täydellinen. Övereitä tällä ei tahdo saada tekemälläkään, vaan poskipunalla saa kasvoille juuri sopivan hehkun. Puna häivyttyy hyvin.


Luomiväripaletin sielunelämään en sen sijaan ole päässyt ihan samalla lailla kiinni kuin tuohon poskipunaan. Pidän sävyistä tosi paljon, mutta minulla on ollut ongelmia luomivärien varisemisen kanssa. Vaaleissa sävyissä on mikroglitteriä, joka nyt luonnollisesti on pitkin poskia joka tapauksessa. Yllättävää oli kuitenkin se, että ainakin muutamalla käyttökerralla myös tuo tummempi violetti alkoi puoleen päivään mennessä levitä alaluomen puolelle. Meikkiä sai siis korjailla selkeästi keskimääräistä enemmän. Tosin viime kerralla tätä ongelmaa ei taas ollut, joten riippunee käytetyn luomivärin määrästä, että pysyykö se paikallaan vai ei.

Suosittelisin tutustumaan siis näistä ainakin poskipunaan, jos hakusessa on tälläinen kevyen, mutta kauniin hohteen antava sävy. Luomiväripaletti sen sijaan ei ole Lancomen parhaita. Sitä on sen verran vielä kaupoissa näkynyt, että eiköhän näitä riitä aikoinaan sitten ihan alepöytiinkin asti. Paletti kannattaneekin mielestäni hankkia mieluummin sieltä kuin täyteen hintaan.

Mitä pidätte Lancomen kevätkokoelmasta?

sunnuntai 27. huhtikuuta 2014

Liian rehellinen seerumi?

Livboxissa tullut Favoran Kosteuttava seerumi on ollut minulla nyt tehokäytössä Berliinin matkan jälkeen. Favora kuuluu suomalaisen Orionin konserniin, mutta en Favoran nettisivuilta löytänyt mistään mainintaa, ovatko Favoran tuotteet myös Suomessa tehtyjä. Olettaisin siis, että ei. Favora on herkkäihoisille suunnattu apteekkimerkki.


Kosteuttava seerumi on pakattu kätevään ja hygieeniseen pumppupulloon. Pulloa on oikein miellyttävä käyttää, mutta sen suu tuntuu ainakin vähän falskaavan. Seerumia pullossa on vain 15 ml. Kun pullon hinta on vielä parinkympin tienoilla, alkaa seerumin hintataso lähennellä jo ainakin semiselektiivisten merkkien vastaavaa.


Favoran sivuilla luvataan seerumin olevan kevyttä ja hyvin imeytyvää ja sitä se kyllä onkin. Seerumi levittyy hyvin ja imeytyy lähes välittömästi. Se ei missään vaiheessa myöskään ärsyttänyt ihoani tai aiheuttanut näppyjä. Seerumia kuluu käytössä kuitenkin yllättävän paljon, joten luulen, että tämä pikkupurkki ei tule olemaan kovi pitkäikäinen.


Seerumi lupaa syväkosteutusta ja ihon ravitsemista sheavoin, hyaluronihapon, pantenolin ja keramidien avulla. Aika hyvänkuuloinen INCI siis. Tässä kohtaa tosin huomasin, että olen tottunut muiden merkkien ylitsevuotavaan ylistykseen ja mahdottomiin lupauksiin tuotteidensa osalta, koska minun täytyi oikein erikseen tutkia paketin kylki ja merkin nettisivut, että ihanko totta mitään muuta ei luvata? Eikö edes sitä kuuluisaa heleytystä? Aloin myös ihan tosissani miettimään sitä, että jos seerumi ei tee muuta kuin kosteuta, niin mihin tätä itse asiassa tarvitaan? Totesin nimittäin, että edes minun lähinnä pintakuivalla ihollani kosteutustehot eivät aina riittäneet. Toki tätä on tarkoitus käyttää vielä erillisen päivä- tai yövoiteen kanssa, mutta jos muiden voiteiden kosteutusteho ei ole riittävä, niin eikös silloin kannattaisi vaihtaa se voide, eikä ottaa ihonhoitoarsenaaliin tälläistä kohtuullisen kallista seerumia? Mielestäni niitä lupauksia olisi siis saanut jaella vähän avokätisemmin.

Käytän Favoran loppuun, mutta en osta uutta. Hinta on aika huima kun ottaa huomioon, kuinka vähän tavaraa purkissa on ja vastaavan kosteuttavan, kevyen voiteen löytää varmasti muualtakin (tosin ei välttämättä näin hyvällä INCIllä). Sinänsä tämä on ihan hyvä tuote, jos tälle vaan keksii jonkun järkevän käyttötarkoituksen.

Mitä mieltä olette tuotelupauksista? Pitäisikö tuotteiden mieluummin luvata ainakin pikkuisen liikoja vai olla 100 % rehellisiä?

perjantai 25. huhtikuuta 2014

Laveran käsivoiteet vertailussa

Käsivoidehaasteen kommenteissa toivottiin vertailua Laveran käsivoiteista ja minähän tein tietenkin työtä käskettyä. Olen nyt muutaman viime kuukauden ajan yrittänyt tehdä voiteista oikein syväluotaavaa analyysiä ja pyrkinyt löytämään niistä ne pienimmätkin erot.


Kokoelmastani löytyy Laveran käsivoidetta kolmena eri versiona. Body Spa-kokoelman käsivoiteita on kahta erilaista. Ruusulta tuoksuva Organic Wild Rose sekä appelsiinilta ja tyrniltä tuoksuva Organic Orange & Sea Buckthorn. Paikallisessa Prismassa törmäsin joskus Basis Sensitive-sarjan Hand Cream with Organic Almond & Organic Shea Butter-voiteeseen ja mielenkiinnon vuoksi ostin myös tämän voiteen kokeiluun.


Aloitin testauksen appelsiini-tyrni-voiteesta. Tuoksu tässä on aivan ihana! Juuri niin raikas ja piristävä, kuin voisi ajatellakin. Voide imeytyy hyvin, mutta jos sitä laittaa liian paljon, jää käsiin pientä kalvon tunnetta. Kun ei liikaa lotraa, ei ongelmaa kuitenkaan ole ja voide on ihan toimiva tuote kaikin puolin.


Ruusuvoiteessa on todella voimakas ruusuntuoksu. Sanoisin, että tätä ei todellakaan kannata ostaa, jos ruususta ei tykkää. Tuoksu tuntui käsissä vielä pitkään voiteen levittämisen jälkeen. Imeytyminen oli minusta jopa hieman parempaa, kuin appelsiinivoiteessa, eikä kalvon tunnetta jäänyt isommillakaan voidemäärillä.


Basis Sensitiv-sarjan voide oli näistä kaikkein yllättävin, lähinnä siksi, että olin jostain syystä kuvitellut tämän hajustamattomaksi. Tässähän on kuitenkin aivan selkeä (mantelin?) tuoksu! Tuoksu tosin ei ole yhtään niin voimakas kuin edellisissä voiteissa. Imeytyminen oli ihan kohtuullista, mutta muuten tämä tuntui jotenkin vähän tylsältä vaihtoehdoilta noiden edellisten jälkeen.

Tuoksua lukuunottamatta en siis löytänyt näistä mitään kovin merkittäviä eroja. Kaikki voiteet kosteuttivat käsiä ihan hyvin, Basis Sensitiv ehkä parhaiten. Imeytyminen oli kaikilla nopeaa. Vertasin keskenään myös INCI-listoja ja ne olivatkin Body Spa-voiteilla hyvin pitkälle lähes identtiset. Wild Rose-voiteessa on luonnollisesti ruusuöljyä ja -vettä, kun taas appelsiini-tyrnivoiteessa on mm. appelsiininkukan vettä ja tyrnimarjojen uutetta. Myös Basis Sensitiv-voiteeseen on käytetty hyvin pitkälle samoja raaka-aineita ja se sisältää sheavoita, jota muissa käsivoiteissa ei ole.

Kaikki Laveran voiteet ovat siis aika varmoja valintoja, jos käsivoidetta itselleen on hankkimassa. Ne ovat hyvin imeytyviä, miellyttäviä käyttää ja sopivan kosteuttavia. Basis Sensitiv-voiteen saatavuuskin on nykyään aika hyvä. Loppujen lopuksi se suurin ero näiden välillä on tuoksussa. Kannattaa siis valita se, joka omaa nenää eniten miellyttää. Omaksi suosikikseni nousi lopulta ruusuvoide.

Oletteko kokeilleet Laveran käsivoiteita tai muita tuotteita?

tiistai 15. huhtikuuta 2014

Väri-iloittelua Kikon malliin

"Yleisön" pyynnöstä esittelen tänään Berliinistä ostamani Kikon paletit. Molemmat olivat ilokseni alennuksessa ja maksoivat alle 10 euroa kumpainenkin. Aika hyvä hinta siis.

Kiko on italialainen kosmetiikkafirma ja merkin liikkeitä näyttää olevan monessa Euroopan maassa. Suomesta Kikoa ei kuitenkaan taida saada. Nettisivuille voi kyllä laittaa tilauksen vetämään, mutta postikulut ovat aika suolaiset. Kannattaa siis pitää ulkomailla silmät auki Kikon varalta.


Ostin Berliinistä kaksi luomiväripalettia. Street Glam-paletti sävyssä 01 on tarkoitettu luomiväriksi, mutta myös rajauksiin. Koostumuksen pitäisi olla kermainen ja voimakaspigmenttinen. Vihreäkuorinen Colour Impact-paletti 03 Bright Night Lights-sävyssä antaa samat lupaukset. Oikeasti nämä kaksi ovat laadultaan kuin eri planeetoilta.


Bright Night Lightsin värimaailma on erittäin pirteä. Tätä katsellessa tulee pakostakin paremmalle tuulelle. Vieläkin paremmalle tuulelle tulee näitä käyttäessä. Pigmenttisyys on nimittäin aika vakuuttavaa.


Olen tässä swatchannut värit sormella puhtaalle iholle yhdellä sormenvedolla. Aika upeaa jälkeä, eikös vaan? Jopa niin upeaa, että tämän kanssa tulee arkimeikissä vähän jo ongelmaa. Vaaleatkin sävyt näkyvät niin hyvin, että näillä saa aikaan jo melkein liiankin värikästä jälkeä. Mutta kevyellä kädellä käytettäessä nämä ovat varmasti ihan käyttökelpoisia koska vaan.


Street Glam-paletissa on sen sijaan paljon rauhallisempia sävyjä. Hankin paletin ensisijaisesti siksi, että sävyt sopivat niin hyvin rajauksiin.


Valitettavasti pigmentti ei ole kuitenkaan läheskään tuon edellisen tasolla. Olen tässä samalla lailla swatchannut sävyt puhtaalle iholle yhdellä sormenvedolla. Sävyt ovat kuivahkoja ja jauhoisia. Kohtuulliset rajaukset saa juuri ja juuri aikaan kostealla rajaussiveltimellä. Kuivalla ei kannata edes yrittää. En sitten tiedä, kuinka tuon rajauksen saisi oikeasti luomelle toteutumaan, koska nämä luomivärit vaativat selkeästi vähän työstöä. Noh, eiköhän tätäkin joskus tule käytettyä.

Aika kiva löytö ainakin tuo ensimmäinen paletti siis. Onko teillä Kikon tuotteita?

sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

Terveisiä Berliinistä!

Nyt on reissut tehty ja arkeen palaaminen on huomenna taas edessä. Miten nämä lomat menevätkin niin nopeaan?

Berliinin visiitti oli, kuten arvata saattaa, aika shoppailupainotteinen. Itse Berliinistä oli tosi vaikea saada mitään kokonaiskuvaa, koska keskusta-alue oli niin laajalle levittäytynyt, että kävellen sitä oli ihan mahdoton tutkailla. Metrolla kulkiessa jäikin sitten paljon näkemättä. Ainoa museo, jonka olisin halunnut nähdä, oli sekin suljettuna jonnekin hamaan tulevaisuuteen. Mitään kovin lähtemätöntä vaikutusta kaupunki ei minuun tehnyt, mutta en siitä tosiaan kaiken rehellisyyden nimissä paljoa nähnytkään.

Kosmetiikkaa tuli haalittua mukaan pienen säkillisen verran. Ostokset ovat aika, höm, luomiväripainotteisia, mutta kai näitäkin kaikkia joskus ehtii käyttää...


Tässä koko kööri. Onneksi kaikki näyttää kuvissa vähän pienemmältä, joten ei tämä ole ihan niin pahan näköinen kasa kuin oikeasti.

Kosmetiikkaa oli Berliinistä saatavilla paljon ja useasta eri kaupasta. Tavarataloilla oli suuret kosmetiikkaosastot ja pienempiä kosmetiikkaliikkeitä oli ostoskaduilla vähän väliä. MACin ja Benefitin myyntipisteitä tuntui olevan melkein jokaisessa vähänkin isommassa liikkeessä. Hintataso oli selektiivisellä puolella 5-20 euroa Suomea halvempi, vähän merkistä riippuen.

Parhaat alennukset löytyivät Karstadista. KaDeWen kosmetiikkaosasto oli huikea ja huikean fiini. Sieltä sai mm. Givenchyn meikkejä, joita en ole missään muualla nähnyt. Douglasista löytyi myös hyviä tarjouksia. Paikallisista Vapaa Valinnoista, kuten Rossmannilta ja dm:stä löytyi kosmetiikkatuotteet halvimmalla. Ostin näistä liikkeistä mm. nuo alla olevat Essencen meikit ja kasan Maybellineä, joiden hintataso ja valikoima olivat paljon Suomea paremmat. Valitettavasti Müllerin kuuluisat 3 metrin pituiset Essence-ständit jäivät näkemättä, koska lähin olisi ollut paljon keskustan ulkopuolella. Laveran ja Weledan ihonhoitotuotteita myytiin kuin Suomessa Lumenea, eli niitä sai joka paikasta. Hintataso oli huomattavasti Suomea alhaisempi. Laveran meikkejä en tosin nähnyt missään, vaikka yritin etsiä.


Karstadista löytyi alennuksella Misslynin meikkiboksi, jonka luomivärit vaikuttavat varsin hyväpigmenttisiltä. Ne on lisäksi jaoteltu kätevästi tuollaisiin kolmen setteihin, ettei tarvitse turhaa miettiä, mikä väri sopisi minkäkin kanssa. Essencen Cookies & Cream-kokoelman luomivärit ostin kaikki, samoin poskipunan. Kaikissa on aika hyvä pigmentti, poskipunassa suorastaan huikea. Fernanda Brandaon Brazilian Summer-tuoksu maksoi huikeat 10 euroa. Tuoksu on hyvin paljon Escadan Taj Sunsetin kaltainen, mutta kesto iholla on valitettavasti hinnan mukainen, eli aika surkea.


Kikosta sai kaikkea kivaa halvalla. Ostin sieltä alesta nuo kaksi oikeanpuoleista palettia, rajauksiin tarkoitetun siveltimen ja skunkkisiveltimen, josta olen haaveillut jo vähän aikaa. Laveran vartalovoiteen ulkomuoto houkutteli, mutta tuoksu osoittautui lopulta hotellihuoneen tarkemmassa syynissä vähän oudoksi. Sorruin lopulta hankkimaan myös Artdecon neljän luomivärin setin, koska nuo tämän kevään kokoelmaan kuuluvat sini-lilat värit suorastaan huusivat nimeäni. (Vasemmanpuoleisen paletin kaksi vasemmanpuoleista värinappia)


Karstadissa oli (jälleen kerran) alessa jonkun edelliskesän kausipaletti Clarinsilta. Setin mukana tuli myös mysteeripuna, joka osoittautui googlettelulla Rouge Appeal-sarjan Orange Sorbet-sävyksi. Kaikki Clarins-pikkupurkit sain myös lahjuksena ystävälliseltä myyjältä. Maybellinelta ostin kaksi rajausgeeliä ja luomivärin pohjustustarkoituksiin ajatellut 24 h Colour Tattoo-voideluomivärit.


Lentokentältä oli myös pakko jotain haalia, koska näitähän ei muualta saa. Cliniquen luomivärejä en ole ennen kokeillut, joten Eyes To Go-setin ostin ihan mielenkiinnosta (ja oli aika halpa...) Lancomen 24 h á Paris matkasetin ideana on vaihdettava luomiväri-huulipunapaletti, joista toinen soveltuu päiväkäyttöön ja toinen on enemmän iltamenoja varten.

Kaikenlaista kosmetiikkaa Berliinistä siis löytyi. Lähes kaikki kosmetiikka oli halvempaa kuin Suomessa, mutta saksalaisia merkkejä lukuunottamatta pääsääntöisesti ei kuitenkaan brittiläisiä verkkokauppoja halvempaa. Hajuvedet olivat yllättävän kalliita, vain noin viitisen euroa Suomen tasoa halvempia. Niitä ei oikein kannattanutkaan ostaa kuin lentoasemalta ja silloinkin vain jos tykkää 50 ml:n pulloista. Jätimmekin matkakumppanin kanssa hajuvesiostokset kokonaan väliin ja tein ne eilen täältä kotikoneen äärestä Escentualista :p Siinä säästi kuitenkin sellaiset 20 euroa/pullo...

Näkyykö tässä kokoelmassa jotain kiinnostavaa, josta haluaisitte tarkempaa esittelyä?

lauantai 5. huhtikuuta 2014

Mitä mukaan matkalle?

Mitä tekee kosmetiikkaan hurahtanut naisihminen, kun varaa lomareissun ulkomaille? Tietenkin sen pakollisen ostoslistan laatimisen lisäksi alkaa murehtia sitä, miten onnistuu pakkaamaan mukaansa mahdollisimman monipuolisen, mutta silti kompaktin lajitelman meikkejä ja muuta kosmetiikkaa, jotta reissussa pärjää.

Olen lähdössä huomenna Berliiniin ja olen tätä ongelmaa pohtinut nyt kaksi kuukautta. Ongelma tuntuu korostuvan varsinkin kun ajattelee, että vielä vuosi sitten olisin pärjännyt meikkien puolella pelkällä ripsivärillä ja puuterilla + mahdollisesti satunnaisella huulikiillolla. Nyt pelkän mukaan otettavien siveltimien määrän ajatteleminen saa aikaan jo pientä hengenahdistusta. Olen kuitenkin päättänyt pärjätä mahdollisimman vähällä ja pakata järkevästi. Olen yrittänyt itselleni myös muistuttaa, etten kuitenkaan selviä edes lentokentän Taxfreesta ilman meikkiostoksia, joten viittä eri poskipunasävyä ei edes tarvitse ottaa mukaan.

Pohdinnan jälkeen olen päätynyt suurinpiirtein tämmöiseen joukkioon:


Ei se tässä kuvassa nyt niin pahalta näytä. Oli se tosin pöydälle leviteltynä paljon isomman näköinen kasa.


Tässä mukaan otettavat meikkituotteet. Tosiaan vuosi sitten tässä kuvassa olisi ollut tuo Helena Rubinsteinin ripsiväri, Lumenen puuteri joko CC:nä tai meikkipuuterina ja jos ihan hurjaksi heittäydytään niin ehkä jopa huulipuna. On pikkuisen valikoima sittemmin paisunut. Merkittävintä lienee, että tässä ei ole oikeastaan mitään turhaa. Tulen käyttämään näitä kaikkia reissun aikana.

Jos muutamia poimintoja tästä kokoelmasta ottaa, niin päätin jo aikoja sitten, että The Matkapaletti tulee olemaan Narsissist. Paletti on kompakti ja sen verran tukeva, että kestää kolhujakin. Sävyjä on myös sen verran mukavasti, että kyllä tällä nyt sen vajaan viikon ajan saa aikaiseksi vaikka joka päivä ihan erilaisen meikin.

Huulipunista mukaan pääsee sekä helppoa että näyttävää. Maybellinen Pink Hurricanesta (oikealla) teen joskus varmaankin omankin postauksen. Sitä on todella helppo käyttää, eikä tarvitse siveltimiä tai rajauskyniä toimiakseen. Toissapäivän ostos on Maybellinen Vivids-sarjaan kuuluva Shocking Coral (vasemmalla), jonka nimi kertoo kaiken. Sävy näyttää kuitenkin sen verran upealta huulilla, että otan tämänkin mukaan.


Kuvan oton jälkeen päätin vielä korvata Lumenen jauhoisen poskipunan Cliniquen tämän kevään uutuustuotteisiin kuuluvalla Cheek Pop-punalla sävyssä 02 Peach Pop. Lumenen poskipunan sävy olisi täydellinen, mutta näin jo sieluni silmin, kuinka rasia aukeaa uudessa söpössä meikkipussissani ja värjää sen saman tien. Cliniquen puna ei koostumuksensa takia tule rapisemaan minnekään. Tämä on tosin ehkä vähän korallisempi kuin ajattelin, joten harkitsen vielä toisen punan mukaan ottamista.


Kosmetiikkainnostuksen hyvät puolet näkyvät kuitenkin tässä ihonhoitotuotteiden koossa. Erilaisia näytepurkkeja ja testerikokoja on niin moneen lähtöön, että täysikokoiseen tuotteeseen ei tarvitse sortua kuin deodorantissa ja seerumissa. Hammastahnastakin löytyy tuollainen minituubi!

Sain eilen tilauksen mukana Weledan Sea Buckthorn-sarjan tutustumissetin, joka saa nyt lähteä kokonaisuudessaan mukaan. Öljy saa toimittaa hätätapauksessa hiusöljyn virkaa. En ole tuota Aussieta ennemmin käyttänyt ja pelkään, että hiukseni saavat kosteuttavasta shampoosta huolimatta kuivuuskohtauksen. Öljy muuten tosiaan on aivan ihanan tuoksuista. Siitä puuttuu se tunkkaisuus, josta suihkugeelin/voiteen kohdalla puhuin.


Sitten vielä satunnaisia must have-juttuja.

Kirja on tietenkin aina oltava ja valinnan kanssa täytyy olla huolellinen. Consuming Passions kertoo viktorianaikaisesta kulutustottumusten muutoksesta ja kulutusyhteiskunnan syntymisestä. Saattaa kuulostaa vähän kuivalta, mutta teksti on juuri sen verran vaihtelevaa, että kyllä se mielenkiinnon yllä pitää. Lisäksi kirja on paksu + pientä printtiä, eikä lopu heti kesken.

Tamariksen kengät ovat kauheassa kunnossa, mutta aivan parhaat kävelykengät. Tämä on jo toinen pari tätä mallia käytössäni. Näillä on kuljettu monet reissut. En aio toisia kenkiä edes ottaa mukaan. Jos nämä pettävät, ostan paikan päältä lenkkarit.

Lusikka-haarukka-veitsi-hököttimen nimi on Spork ja pakollinen reissutuote. Tällä saa syötyä evääksi ostetut jogurtit ja salaatit sekä leikattua sämpylät ja muut leivät. Näitä saa esim. Partiokaupasta muutaman euron hintaan. Tämän kanssa ei tarvitse kantaa mukana erillisiä lusikoita tai kaapia jogurttipurkin pohjia sormin. Sitäkin on joskus harrastettu.

Nyt kun siis matkustamisen tärkein osuus on suoritettu, eli mukaan otettavista kosmetiikkatuotteista on blogattu, voin siirtyä muun pakkaamisen pariin.

Puuttuuko kokoelmastani jotain, jota ilman sinä et matkalla pärjää? Onko jokin täysin turhaa?

keskiviikko 2. huhtikuuta 2014

Loppuneet: maaliskuu 2014


Maaliskuussa päästiin taas vähän edelliskuuta parempaan saldoon. Sain kulutettua loppuun 6 tuotetta. Maaliskuun loppuneet olivat lisäksi lähes kaikki todella hyviä tuotteita.


Elizabeth Ardenin All Gone Eye and Lip Makeup Remover tuli ripsivärin kylkiäisenä. Silmämeikinpoistoaine hoiti hommansa hyvin. Ihan suosikkipaikalle se ei kuitenkaan pääse, koska en yksinkertaiseksi keksi syytä, miksi tämä olisi parempi kuin neljä kertaa halvempi Rocherin Purbleuet. En siis ostaisi tätä lisää, ihan vaan siitä syystä, että halvemmallakin saa ihan yhtä hyvää.

Bodyshopin Nutriganics-sarjan Softening Cleansing Gel Oil-putsarista minun on jo pitkään pitänyt kirjoittaa ihan erillinen postaus. Nyt se on kuitenkin loppu, enkä postaukseen saakka kuitenkaan päässyt. Käytin putsaria kaksoispuhdistuksen ensimmäiseen osaan. Tuote on geelimäistä, mutta kasvoille hieromisen seurauksena muuttuu enemmän öljymäiseksi. Tuotetta tuntui kuluvan aika paljon, koska kuiville kasvoille hierottu geeli oli jäykkää ja sitä tarvitsi kohtuullisen suuren määrän, jotta sitä joka puolelle riitti. Pidin tästä, mutta pidin Bodyshopin Camomile Silky Cleansing Oilista enemmän mm. sen riittävyyden takia.


Lumenen Matt Touch geeliputsari on jo vanha tuttu tässä blogissa. Tähän palaan aina uudestaan.

Radiant Touch 2 in 1 Detoxifying Mask & Micro Scrub ei tehnyt minuun vaikutusta. Tätä käytetään ensin kuivalle iholle 3 minuuttia naamiona ja sitten hierotaan märillä sormilla, jolloin voide kuorii ihon. Naamio ei tehnyt ihooni mitään vaikutusta. Kuorintana tämä oli myös heikko. Rakeita oli aivan liian harvakseltaan, eikä tehoa ollut tarpeeksi. Ei siis liene ihme, että tämä roikkui hyllyilläni lähemmäs vuoden. Lisäksi minulla erittäin suuria ongelmia uskoa (ihon kautta tehtyyn) detoksaukseen. Tätä en hanki toiste.


Viimeisenä kuukauden parhaat. Weledan Sea Buckthorn Creamy Body Wash-tyrnisuihku"voide" oli käytössä miellyttävää ja kosteuttavan tuntuista. Meistä ei ensin meinannut tulla ollenkaan kavereita, koska tuoksu oli jotenkin tunkkainen. Lopulta siihenkin tottui ja tämä osoittautui oikein hyväksi suihkutuotteeksi. Voisin hankkia tätä lisää, ellen hukkuisi suihkugeeleihin muutenkin.

Frantsilan 11 yrtin käsivoiteesta on vähitellen tulossa kaikkien aikojen suosikkikäsivoiteistani. Olen kirjoittanut tuotteesta aikaisemminkin. Käsivoide imeytyy aivan käsittämättömän hyvin. Isotkin määrät saa uppoamaan ihoon alle minuutissa, eikä voide rullaannu. Jos tässä on jotain valitettavaa, niin se on tuoksu. Minun nenääni tämä tuoksuu nimittäin enimmäkseen samalta kuin Mäkin ranskalaisten paistorasvat. Onneksi käsissä sitä ei niin kovin hyvin huomaa ja uudessa juuri korkkaamassani tuubissa tuoksu oli onneksi selvästi vähän yrttisempi.

Tämä käsivoide ei valitettavasti edelleenkään kuulunut käsivoidehaasteeseen, joka tosin muuten sujuu hyvin. Yhtään käsivoidetta en ole lisää ostanut ja loput kuluvat hitaasti, mutta varmasti.

Ihan kohtuuhyvä saldo siis tässä kuussa, koska onhan tämä enemmän kuin se vakio 5 kpl loppuneita.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...