sunnuntai 15. helmikuuta 2015

Ristiriitaisten fiilisten IsaDora Nude Essentials-paletti

Tuntuu, että nudekokoelmia on tänä keväänä ihan kaikilla. Itse omistan jo ennestään (oikeasti) lukemattomia nudeja luomiväripaletteja, mutta jotenkin vaan onnistun niistä edelleen innostumaan kerta toisensa jälkeen. Ehkä se on se helppokäyttöisyys, joka näissä kiehtoo.

Kun näin, että IsaDora julkaisee kevääksi neutraalisävyisen luomiväripaletin, olin tietenkin haukkana paikalla Prisman meikkihyllyn äärellä. Suureksi onnekseni näitä Nude Essentials-sävyisiä Eye Color Bar-paletteja oli vielä yksi jäljellä.


Olen antanut itseni ymmärtää, että Eye Color Barit olisivat tulleet ainakin toistaiseksi jäädäkseen IsaDoran vakivalikoimiin. Sinänsä pidän tästä kuuden luomivärin hyvin kompaktista setistä enemmän kuin aikaisemmista viiden pyöreän luomivärin paleteista. Tässä ei ole nimittäin mitään liikaa. Itselleni turhat applikaattorit on jätetty pois, tyhjä tila on saatu minimiin ja koko paletti on täyttä tavaraa.

Itseäni kiinnostaa paletin hintapolitiikka. Ilokseni huomasin, että hinta 5 gramman Eye Color Bareilla on kuitenkin aikaisempia viisikoita edullisempi. Nude Essentials maksaa noin 20 euroa. IsaDoran viiden luomivärin paleteilla (7,5 g) on hintaa noin 25-26 euroa. Kilohinta tulee siis Eye Color Bareilla kuitenkin kalliimmaksi, joka sinänsä ei yllätä.


Itse paletista löytyy ilokseni hyvä mattainen häivytysväri, joka ei ole itsestäänselvyys kaikissa paleteissa. Valitettavasti sen jälkeen päästään niihin ristiriitoihin, joita olen tämän paletin kanssa kokenut.

Pidän itse pigmenttisistä paleteista, joiden sävyissä on sen verran värieroja, että niillä saa aikaan monipuolisia meikkejä. Katsokaa vaikka postaustani Too Facedin Natural Eyes-paletista, jonka kaikki yhdeksän sävyä erottuvat selvästi toisistaan. Natural Eyesilla saa kilttiä ja näyttävää, ihan riippuen mitkä sävyt valitsee. Jos palataan takaisin IsaDoraan, niin kun katson tätä Nude Essentialsia, niin en onnistu näkemään tässä kuin kolmen sävyn paletin: mattavaalea, kiiltävä haalea neutraali ja mattaruskea.


Tästä paletista puuttuu siis täysin variaatio. Kolmella keskimmäisellä haalealla sävyllä on toki hieman eroa keskenään, mutta kun nämä laitat luomelle vierekkäin, niin eipä näitä toisistaan enää kovin hyvin erota. Minulla varsinkin ajan kanssa tuppaavat sävyt sekoittumaan sen verran toisiinsa, että parin tunnin päästä sävyeroja tuskin huomaa. Sama ongelma vaivaa kahta tummempaa ruskeaa. Paletissa toinen ruskeista vaikuttaa toki tummemmalta, mutta luomella vierekkäin sävyeroa ei juuri huomaa, ellei tiedä niitä etsiä.


Tässä sävyt on vielä testattu kädelle ilman pohjustajaa. Kuten kuvista näkyy, ovat ylärivin sävyt lähes identtisiä. Tummanruskeat eivät tässä(kään) juuri erotu toisistaan. Niitä vaivaa myös sama ongelma, kuin IsaDoran mattavärejä hyvin usein muutenkin: pigmentti on korkeintaan keskinkertaista.

-Huokaus-. Miksi en sitten kuitenkaan julista tätä hutiostokseksi, kuten yhdessä vaiheessa olisi mieli tehnyt? Syy on yksinkertaisesti se, että kaikesta urputuksestani huolimatta tykkään tätä oikeastaan käyttää. Onhan tämä nimittäin aivan älyttömän helppo! Sävyjä ei ole valittavana riesaksi asti, övereitä et saa, vaikka kuinka yrittäisit ja sävyt häivyttyvätkin ihan kivasti.

Suosittelisinkin tätä palettia ensisijaisesti niille meikkaajille, jotka eivät ole kovin tottuneita luomivärien käyttäjiä tai jotka ovat meikkauksensa alussa. Tästä on hyvä lähteä. Kannattaa tosin kuitenkin muistaa, että muilta merkeiltä saisi ihan eri kaliiberin luomiväripaletteja, jossa sitä valinnanvaraakin sävyjen suhteen riittää ihan toisella lailla. Nakedien, Natural Eyesien tai näiden lukuisten uudelleentulkintojen omistajien ei välttämättä kannata IsaDoraa ostaa, ellei sitten kompakti koko houkuttele.

Onko teillä meikkituotteita, joita on mukava käyttää, vaikka ne samalla aiheuttaisivatkin turhautumisen tunteita?

6 kommenttia:

  1. Mua yllätti tän paletin pigmenttisyys, kun pari viikkoa sitten Stockalla tätä sormenpäihini lääpin, mutta mua kans mietitytti noiden vaaleiden sävyjen samankaltaisuus, hauska, että säkin olit huomannut saman. :) Eipä muuten tule yhtäkkiä mieleen mitään tuotetta mitä käyttäisin, joka turhauttaisi. Jos tulee myöhemmin mieleen käyn kuittaamassa. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On tämä minunkin kokoelmissani aika ainutlaatuinen tapaus. Aika usein olen tähän palettiin nyt tarttunut ja silti joka kerta ainakin vähän harmittaa. Omituinen juttu. Noissa kiiltävissä sävyissä pigmentti on muuten ihan ok ja kyllähän noilla mattaruskeillakin meikin saa aikaiseksi. Niissä on vain aika paljon eroa niihin IsaDoran kaikkiin parhaimpiin mattaluomiväreihin juuri pigmentin puolesta.

      Poista
  2. Tiedän tasan tarkkaan mitä tarkoitat tuolla fiiliksellä. Mun mielestä monet (edullisemmat) huulipunat ovat samaan aikaan mukavia ja helppoja, mutta turhauttavia huonon keston takia. Mua ei henk.koht. tää paletti erityisemmin houkuttele geneerisyytensä takia, mutta voin kuvitella vähemmän meikkiä käyttävien tykkäävän siitä erityisesti, kuten sanoit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi huulipunien kanssa minulla ei ole tätä ongelmaa, koska en oleta niiden kestävän seuraavaa kahvitaukoa pidemmälle kuitenkaan. Saan siinä vaiheessa häviämään punan kuin punan :D

      Poista
  3. Hmm.Taisit juuri tiivistää sen, miksi katselusta huolimatta en aio tätä ostaa, sävyt ovat liian samanlaisia :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa kyllä säästää rahansa, jos yhtään ei nappaa. Tosiaan parempiakin löytyy :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...