sunnuntai 12. lokakuuta 2014

Ihana Zero ja Shiron muut Halloween-luomivärit

Ihastuin vuosi sitten Ilonan Shiron Halloween-kokoelmalla tekemiin meikkeihin, että oli ihan pakko tilata kokoelma itsellekin. Meikkaustaidot olivat siinä vaiheessa valitettavan vajavaiset, joten setti jäi sitten kuitenkin marinoitumaan kosmetiikkajemmoihin. Tässä vuoden aikana olen kuitenkin rakastunut luomiväreistä etenkin Zeroon ja vähitellen tullut sinuiksi myös muiden sävyjen kanssa.


Vuosi sitten luomivärejä oli kuusi. Täksi vuodeksi kokoelmaan on lisätty vielä yksi luomiväri, Lock Shock and Barrel ja kolme sävyttävää huulirasvaa. Kokoelmaan kuuluu myös kaksi huulikiiltoa, jotka luovutin eteenpäin niiden aika voimakkaan tuoksun takia.

Ragdoll, Pumpkin King, Zero

Sävyt ovat mukavan Halloween-henkisiä. Löytyy kurpitsanoranssia, haamunvaaleaa ja vihreää. Kiillossa ja glitterissä ei ole säästelty. Zero on noussut ehdottomasti yhdeksi lempiluomiväreistäni. Luulen, että pärjäisin sen kanssa autiolla saarella oikein mukavasti. Purkissa Zero on hämäävän tylsän näköinen, mutta levitettynä se näyttää yhdestä kulmasta lähes värittömältä, jopa harmaalta ja  sitten taas toisesta kulmasta upean hailakan pinkiltä. Sävy tuntuu elävän koko ajan. Tämä on todellista luomivärirakkautta! Ragdoll ja Pumpkin King ovat glitterisempää sarjaa. Ragdoll on aika puhtaan glitterinen oranssi ja Pumpkin King taas vihreän rusehtavalla pohjalla ja kultaisella glitterillä varustettu luomiväri.

Finkelstein, Too Faced, Oogie Boogie

Finkelsteissa on vähän samaa kuin Zerossa. Sen pohjasävy on hyvin väritön, mutta kiiltää oikeasta kulmasta katsottuna aavistuksen vihreänä. Too Faced oli tavallisen pohjustajan päälle levitettynä enimmäkseen harmaa, mutta liimamaisemman pohjustajan avulla sen violettiin taittava sävy pääsee parhaiten oikeuksiinsa. Glitterissä on hieman jopa oranssia. Oogie Boogie vaikuttaa purkissa kaikkein mattaisimmalta. Siinä ei ole glitteriä ja se on upea ruskeanvihreä duochromemainen sävy.

Ylärivi vasemmalta Ragdoll, Pumpkin King, Zero, alarivi vasemmalta Finkelstein, Too Faced, Oogie Boogie

Olen tällä kertaa testannut luomivärejä e.l.f.in Glitter Primerin päälle, joka tuntuu toimivan ainakin näissä swatcheissa loistavasti. Kestävyyttä luomilla en ole vielä testannut.

Kokoelma on täynnä upeita sävyjä. Jos sen haluaa hankkia omakseen, niin se on Shirolla myynnissä vain tämän kuun. Ensi vuonna onkin tiedossa jo uusi kokoelma.

Ovatko Halloween-meikit jo löytäneet tiensä teidän kokoelmiinne?

9 kommenttia:

  1. Oijoi, täytyy nyt tämän postauksen myötä kaivella viime vuotisen Halloween-luomivärit esille. Harmi, ettei tullut tilattua tuota Oogie Boogieta, upea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä sävyt sopivat todella loistavasti syksyyn, vaikka ei Halloween olisikaan :) Vielä kerkiäisi Oogie Boogienkin tilaamaan, jos oikein houkuttelee.

      Poista
  2. Onpas söpön näköiset paketit noilla luomiväreillä :) !!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on aika ihanat! Shiro panostaa pakkauksiin. Kaikissa kokoelmissa taitaa olla varta vasten piirretyt kuvat ja luomiväreissäkin vielä eri kuvat joka sävyllä!

      Poista
  3. Aivan ihanat pakkaukset. Oogie Boogie sävynä ihastuttaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oogie Boogie on upea sävy! Kuvassa se ei oikein pääse edes oikeuksiinsa, koska siinä on kuvaa vielä paljon enemmän vivahteita.

      Poista
  4. Wau wau wau mitä ihanuuksia! Mua kans houkuttaa ja erityisesti Halloween-huulikiillot näyttävät ihanilta! Shirolta haluisin myös kokeilla jotain niistä Sherlock-teemaisista varjostus-/korostuspuutereista.

    Täysin asiaan liittymättömästi - feelunique.comilla on tällä hetkellä alekoodi MSEOCT14, jolla saa kymmenen puntaa alennusta kun tilaa väh. 25 punnalla! Voimassa perjantaihin asti. Koodi ei jostain syystä käsitä muutamaa merkkiä, CF-merkeistä muistaakseni Lily Lolo ja Ole Henriksen ovat ainoat joista ei saa alennusta. Mulla lähti tilaukseen theBalmin Autobalm Hawaii Face Palette ja Melvitan kasvovesi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin katselin niitä Sherlockeja, mutta en oikein päässyt kärryille, että mikä niistä olisi mahdollisesti esim. varjostuksiin se sopivin. Olivat jotenkin niin omituisen värisiä näytöllä...

      Kiitoksia alevinkistä! Minulla on vähän huonoja kokemuksia FeelUniquen lähetyksistä, niistä on useampi jäänyt matkalle :( Ovat kyllä kaikki kiltisti korvanneet, mutta silti vähän harmittaa. Täytyy käydä kurkistamassa, jos uskaltaisi jotain tilata.

      Poista
    2. Oho! No voi jumpe, onpa harmillinen juttu! :/

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...