keskiviikko 17. joulukuuta 2014

e.l.f. Eyelid Primer-kokemuksia

Testailin joskus kesäkuussa e.l.f.in Eyelid Primeria ja vertasin sitä Urban Decayn Primer Potioniin. (Voi mitä ihanan valoisia kuvia! Kummasti kevät taas helpottaisi tätä kosmetiikkabloggaajan arkea!) Olen nyt yhden tuubillisen e.l.f.in pohjustajaa käyttänyt ja ajattelin kertoa, kuinka se käytössä lopulta toimi.


Ainetta e.l.f.issä on 5 ml:n edestä. Korkkasin pohjustajan oikein toden teolla syyskuussa, jolloin UDPP:ni loppui ja se kesti tähän viikkoon asti, eli kolmisen kuukautta. Tämä on kuitenkin aika paljon vähemmän kuin UDPP:n 11 ml/1 vuosi. Minulla olikin sellainen näppituntuma, että e.l.f.iä joutui käyttämään huomattavasti enemmän ja sen koostumus oli paljon lirumpaa. Hinta toki tällä on edelleen erittäin halpa, alle 2 puntaa, joten UDPP:tä halvemmaksi tämän käyttö silti tulee.

Tarkkailin varsinkin käytön alkuvaiheessa todella tarkkaan, että toimiiko tämä nyt vai ei. En oikein päässyt mihinkään lopputulokseen. Värit kiinnittyivät laittovaiheessa pohjustajan päälle ihan hyvin, mutta päivän mittaan tuntui, että vaikka voimakkaat värit säilyttivät hyvin intensiivisyytensä, haalistuivat haaleammat värit aika helposti.


Käytön alkuvaiheessa meikki pysyi kohtuullisen hyvänä iltaan asti. Se haalistui selkeästi, mutta se teki sen tasaisesti. Nyt loppuvaiheessa tuubia silmämeikki alkoi kuitenkin kerrostua luomivakoon. Työpäivän meikki kesti hyvin, mutta ihan 12 tunnin pysyvyyttä pohjustaja ei enää taannut.


Eniten kuitenkin hämmästyin, kun vaihdoin tällä viikolla Too Facedin Shadow Insuranceen. Tein luottomeikin viime tekstissä esittelemälläni Idun Mineralsin Brunkullalla. Siitä tuli jotenkin tumman oloinen ja sävyt olivat paljon intensiivisemmät, mihin olin tottunut. Ajattelin, että käytin vain raskasta kättä. Kaikkein hämmästyttävintä kuitenkin oli, että meikki oli aivan samanlainen vielä 10 tuntia myöhemmin! E.l.f.in tehot olivat siis salakavalasti huonontuneet käytön aikana niin tasaisesti, että en ollut enää edes huomannut, että tämä ei nyt oikein toimi.
 
Otin kuvan Shadow Insurance-meikistä ja lisäksi ymppäsin tähän viime postauksen meikkikuvan (joka on muuten käsittämättömän tärähtänyt...), jossa on pohjustajana ollut e.l.f. Meikki on muuten lähes identtinen, käytin samoja sävyjä molempiin. En tiedä, pystyttekö näissä näkemään sitä eroa, jonka minä näen, mutta tummat sävyt ovat huomattavasti syvempiä ja kameran kuvissa nuo vaaleat sävyt jopa näkyvät tuossa Too Faced-meikissä!

E.l.f.in Eyelid Primer
Too Faced Shadow Insurance

Tästä voimme siis päätellä, että hintaansa nähden e.l.f.in pohjustaja on ihan kohtuullinen. On se ainakin parempi kuin ei mitään. Käytin pohjustajaa kuitenkin 3 kuukautta kohtuullisen tyytyväisenä. Parempiakin pohjustajia kuitenkin selvästi on. Sanoisin siis, että vaikka e.l.f.in halpa hinta saattaa houkutella, kannattaa ehkä kuitenkin maksaa hieman enemmän jostain toisesta pohjustajasta.

Onko teillä e.l.f.in pohjustajasta tai muista halvoista silmämeikinpohjustajista kokemusta?

6 kommenttia:

  1. Too Faced on mun suosikki, toimii itselläni jopa paremmin kuin Urban Decay ja mulla on tosi hankalat luomet. Narsia olen tässä jonkin aikaa testaillut, enkä ole ihan varma, mitä siitä pidän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että Too Faced on toimiva! On se tosi hyvin pelittänyt ainakin tämän viikon. Tänäänkin silmämeikki oli lähes moitteeton vielä 12 tuntia meikkauksen jälkeen. Otin siinä välissä päikkäritkin.

      Poista
  2. Kiitos noista meikkikuvista. Usko tai älä, niistä vasta oivalsin, miten tuo kissarajaus kuuluu tehdä. Monta opastusta olen lukenut, mutta nyt vasta sen tajusin :) ja kokeilin heti tänään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, odottamattomia hyötyjä meikkikuvista! :) Tosi kiva, että näistä oli apua. Olen huomannut, että kissarajausten teossa ei auta muu kuin harjoittelu. Itse olen päässyt viimein siihen, että rajauksissa ei mene ehkä enää tuntia vaan vain 5 minuuttia :D

      Poista
  3. Siis härregud mikä ero! :O Olipa hyvä vertailu, sillä en tuollaista ole itse tehnyt. Mulla se MUR:in halpispraimeri ei toimikaan kovin luotettavasti nyt muutaman käyttökerran jälkeen, vaikka se ekalla kerralla vaikutti tosi hyvältä :(. Mulla siis theBalm on ja pysyy, mutta välillä pitänee kuitenkin tarkistella, että josko nyt kuitenkin edullisemman puolelta tärppäis...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmi, ettei MUR toiminut :( Minulla on tuolla kokeilua odottamassa myös MUAn primeri ja yksi Lumene, jonka sai halvalla. Täytyy niitä kuitenkin vielä kokeilla, jos vaikka toimisivat.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...