lauantai 13. joulukuuta 2014

Täydellisen äärellä


Idun Mineralsista on monessa blogissa puhuttu tänä vuonna. Luomiväriharakkana haalin lopulta merkin luomivärinelikot itselleni ja katua ei ole tarvinnut. Luomivärien laatu on nimittäin aivan huikea, jopa täydellisyyttä hipova.

Svart riddarsporre, Styvmorsviol, Brunkulla, Lejongap

Luomiväripaletteja löytyy neljää erilaista, joissa on sopivassa suhteessa niin lämpimiä kuin kylmiäkin värejä, klassisia yhdistelmiä ja muutama jännempi sävy. Näistä varmasti jokainen löytää itselleen jotain sopivaa.


Svart riddarsporre (Musta ritarinkannus) on hankinnoistani uusin. Paletilla saa aikaiseksi upeat sumusilmät. Koska meikkaan enimmäkseen töihin, en ole vielä uskaltanut palettia juurikaan käyttää, sen verran näyttävää jälkeä tällä saa aikaiseksi.


Paletin kaikissa sävyissä on hillitty kiilto. Aavistus glitteriäkin löytyy varsinkin tuosta tummanharmaasta sävystä, mutta sitä ei ole ylimäärin. Sävyt levittyvät hyvin ja ovat kermaisen pehmeitä.


Styvmorsviol (Keto-orvokki) on ehdottomasti tämän porukan jännin paletti. Sävyt ovat kylmiä.


Tässä kädelle testatussa kuvassa kaikissa sävyissä on himmeä kiilto, mutta pohjustajan päällä silmäluomella ne ovat minusta näyttäneet kuitenkin hyvin mattaisilta. Tuossa viimeisessä sävyssä on myös duochrome-meininkiä. Monisävyisyys tulee paremmin esille, kun sävyä on muutamaan kertaan käyttänyt. Myös vaaleissa sävyissä on kunnolla pigmenttiä.


Brunkulla (Ruskokirkiruoho?) on näistä ehdoton suosikkini sen helppouden vuoksi. Tähän palettiin tartun, kun inspis on hukassa ja haluan vain nopeasti aikaiseksi perusarkimeikin. En ole Brunkullalla epäonnistunut kertaakaan! Sävyt tuntuvat asettuvan luomelle kuin itsekseen, häivyttyvät hyvin ja näyttävät vaan niin kauniilta!


Sävymaailma on monesta paletista tuttua nudea, mutta pigmentti on aivan huippuluokkaa. Tummin ruskea on näistä pigmentin suhteen heikoin, mutta hyvä se on silti. Siinä on myös kullanväristä glitteriä jonkin verran.


Lejongap (Leijonankita) tuo sävyjensä suhteen mieleen joidenkin selektiivisten merkkien (Diorin?) paletit. Sävymaailma on kaiketi nyt sitä taupea, josta en tosin ole vielä oikein päässyt perille, että mitä se tarkoittaa. Harmaanruskeaa, ruskeanharmaata tässä kuitenkin on.


Sävyt ovat aikas tummia. Tätä en ole myöskään työmeikissä juuri uskaltanut käyttää, koska dramaattista saa aikaiseksi hyvin vähällä vaivalla. Enimmäkseen olen käyttänyt tummempia sävyjä syventämään muita, kiltimmillä paleteilla tehtyjä meikkejä.


Tein shoppailumeikiksi muutama viikko sitten meikin Brunkullalla. Ulkonurkkiin pääsi myös Lejongapin tumminta sävyä syvyyttä tuomaan. Meikistä tuli tosi nätti, mutta kuten sanoin, Brunkullalla onnistuu aina!


Luomivärit eivät muuten laittovaiheessa juurikaan varise.

Olen niin ihastunut näihin ja ne muutamat Idunin duot, jotka omistan, ovat samaa loistavaa laatua. Idunia saa apteekeista, joissa palettien hinta on siinä 26 euron paikkeilla. Idunia myy myös eleven.se, josta sitä saa hieman halvemmalla.

Onko Idun jo käynyt tutuksi? Miltä luomivärit vaikuttavat?

8 kommenttia:

  1. Brunkulla palettia ihastelin taannoin apteekkireissulla. Värit tuntuivat kädelle kokeiltuna ihanan "pehmeiltä" sekä pigmenttisiltä plus tuossa paletissa on kaikki värit just mun makuun. Joudun tämän kyllä hankkimaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen kovasti! Ei mene se ostos hukkaan. Nämä ovat kyllä hintansa arvoisia!

      Poista
  2. Lila & Brunkulla ovat ihan mielettömän upean näköisiä paletteja molemmat. Itselläni ei ole IDUNin meikkejä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo lila on ehdottomasti toinen suosikkini! Siinä on sävyjä, joita ei ihan heti muista paleteista löydy.

      Poista
  3. Ah, mitä kaunokaisia jokainen! Pigmenttiä ainakin riittää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä ovat tosi ihania ja pigmentit on ehdottomasti kohdillaan.

      Poista
  4. Vaikuttavatpas harvinaisen tasalaatuisilta, ja kyllähän toki tuolla hinnalla pitää ollakin. Itse asiassa nyt kun kattelen näitä sun kuvia, niin Lejongap vetoaa (juuri tällä hetkellä) eniten. Just noi tollaset taupet ovat superkäytännöllisiä ja ihan parhaita luomivaon varjostajia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lejongapin sävyt on tosi hyviä myös, mutta aika helposti niillä saa tosi tummaa. Ulkonurkkaan ja luomivakoon kuitenkin ihan omiaan!

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...