tiistai 14. huhtikuuta 2015

Hei, olen supermuodikas!

Kuka olisi uskonut!

Ostin tänään Trendin ihan vaan siksi, että kylkiäisenä tuli Make Up Storen luomiväri kivassa kevätsävyssä Mint Julip. Lehteä selaillessani totesin, että eipä ole asiat paljoa muuttuneet siitä, kun vuosi sitten viimeksi jonkun muotilehden ostin. Kauneusosiot ovat edelleen blogeista pari kuukautta myöhässä ja muotihan minua ei tunnetusti juuri kiinnosta (Terveisin nimimerkki "Käytän päivittäin lenkkareita, jotka ovat rikki ainakin kolmesta kohtaa, mutta niin mukavat!")

Virheetön, meikkaamaton iho on taas muodissa, joka on sinänsä ikävä juttu meille ikuisesti näppynaamaisille. Eipä tästä vaan silkoista saa, vaikka kuinka naamarasvoissa uisi (Terveisin nimimerkki "Kai huomasitte viime postauksen au naturel ihohuokoset?")

Sitten se kuitenkin iski silmään. Se ainoa artikkeli, joka sai minut tuntemaan itseni ihan supertyylikkääksi! Nimittäin hiukseni ovat tietämättäni tasan viimeisimmän muodin mukaiset!


Voisi suorastaan sanoa, että olen ollut aikaani edellä, koska viimeisin kampaajareissuni taitaa olla jo vuodelta, öö, 2013? Ehkä? Joo-o, kyllä sitä nyt kelpaa tätä pehkoa kylillä leyhytellä. Suoraan catwalkeilta!


Siinä hiusselfieitä ottaessani kiitin muuten taas sitä, että asun kerrostalon kolmannessa kerroksessa ja viereinen talo ei ole ihan lähellä. Olisi muuten saattanut näyttää jokseenkin kummalliselta se poseeraus, kun väänsin itseäni milloin mihinkin asentoon, että sain edes jonkinlaisia hiuskuvia aikaiseksi (mm. varpaillaan jääkaapin vieressä vyötäröstä taittuneena, pienessä kierrossa, että sain tuon hiuskuvan kuvattua jääkaapin kätevänvalkoista ovea vasten). Voi tätä bloggaajan elämää!


Viimeisenä vielä kuva Mint Julipista. Sävy on kiva, hieman glitterinen vaalean sinivihreä.

Onko teille käynyt niin, että olettekin ihan vahingossa noudattanut viimeisimpiä muotivirtauksia? Vai noudatatteko niitä kenties ihan tarkoituksella?

8 kommenttia:

  1. Onpa sulla ihanan paksun näkönen tukka! Itsekin kattelin nuita uusia Trendejä eilen kaupassa, mutta niissä kaikissa oli melko tylsän värinen luomiväri mukana.

    (Omasta viimeisimmästä kampaajakäynnistä taitaa olla yli 10 vuotta!)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! Geenit ovat olleet ainakin hiusasioissa suosiolliset :D Aika tylsiä värejä Trendin kylkiäisinä on ollutkin, tämä Mint Julip oli jo vähän värikkäämpää sarjaa.

      Poista
  2. Upean näköiset hiukset sulla. <3 Mä olen muotivirtauksista ihan out! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitoksia! Vaateshoppailu on ainakin minulle maailman tylsintä puuhaa. Ajattelen eläväni ainakin tässä asiassa ekologisesti, kun todellakin käytän ainakin ne arkivaatteet ihan tosissani loppuun asti :)

      Poista
  3. Hehheh, mä kävin ostaan Trendin ihan vaan sen luomivärin takia kun olin lukenut tän sun postauksen. :-) Otin aika kirkkaanvihreän Colibrin, tosi nätti sävy mielestäni. Ei ollut vaihtoehtoina kuin se ja vissiin toi Mint Julip ja vihreämpi ja ei hohtava Colibri vei pidemmän korren. Google tosin kertoilee, että Colibri olisi lopetettu sävy...vaikka vanhojahan noi pyöreät tavallaan kaikki on. ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sävyt tuntuu vaihtelevan aika paljon kaupasta toiseen. Melkein täytyy kauppaa vaihtaa, jos haluaa enemmän "valikoimaa". Nämä taitaa olla MUSin jotain tosi vanhoja varastoja, kun en muista että suurinta osaa olisi hyllyillä näkynyt.

      Poista
  4. Minä olen muotitietoineeeen, nyt mä olen muotitietoineen ja tytötkin (pojatkin) sen huomaaa...

    Tai sitten en ole. :D Pakko kyllä sanoa, että taidan minäkin käydä katsomassa, miltä Trendin tarjonta täällä päin Suomea näyttää. Että kiitosta vain vinkista, supermuodikas ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehe, eipä kestä. Jokohan sitä kohta saisi Trendiltä jotain provikkaa, kun näin edistän irtonumeromyyntiä. Eilen meinasin ostaa vielä toisenkin luomivä... eikun siis lehden, mutta tulin sitten kuitenkin siihen tulokseen, että en ehkä juuri sitä sävyä tarvinnut.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...