lauantai 9. toukokuuta 2015

Loppuneet: huhtikuu 2015 ja muut kuulumiset

Tuntuu, että yhdessä jos toisessa blogissa on viime aikoina saanut lukea siitä, kuinka toukokuu on yllättänyt menoillaan ja kiireillään. Asia ei ole kovin erilailla tässäkään blogissa, koska viikot ja etenkin viikonloput ovat täynnä kaikenlaisia kissanristiäisiä ja muita erinäisiä tapahtumia. Ensi viikolla olen kaiken huipuksi lähdössä puoleksi viikoksi Madridiin. Joten jos blogi vaikuttaa nyt aika hiljaiselta, niin se johtuu ihan tästä. Aikaa ei vain ole, mutta toivottavasti loppukuusta taas helpottaa.

Kaikenlaisia postausideoita olisi mielessä senkin edestä, mutta etenkin kuvien ottaminen hyvän valon aikaan tuntuu olevan nyt jotenkin ihan mahdotonta. Posti toi mukanaan Sleekin viimeisimmän I-Divine paletin Del Mar Vol II:n, jota olisi hauskaa esitellä täälläkin. Sen lisäksi tässä kuussa on kulunut vuosi siitä kun päätin siirtyä eläinkokeettomiin meikkeihin ja kodinhoitotuotteisiin ja ajattelin raportoida projektin onnistumista.

Kuva lavastettu. Olin laiska ja tungin täytteeksi pohjalle lankakerän.

Hiljattain minulta pyydettiin myös katsausta meikkikokoelmiini. Tavaraa on oikeasti niin paljon, etten edelleenkään tiedä kuinka niitä kehtaa esitellä, mutta jos kuvaisin ne tavararöykkiöt vaikka vähän kauempaa, niin ehkei näyttäisi niin pahalta... Meikkausta harrastuksena on käsitelty hiljattain useammassakin blogissa, joissa on kaikissa taidettu tulla siihen tulokseen, että kosmetiikkabloggaajan kulutustottumukset ovat aika eri sfääreissä jos noin keskivertokuluttajaan verrataan. Itselleni tämä toi mieleen yhden ostosreissun Kicksiin, jossa sain (liikaa ostettuani) kaupan päälle tosi kivan punaisen meikkilaukun. Myyjä sitten vain kommentoi siihen jotain sen suuntaista, että tämä on tosi kiva laukku, kun tässä voi vaikka säilyttää kaikkia meikkejä hyvässä järjestyksessä. Niin noh, en sitten kehdannut sanoa, että todennäköisesti saisin pussukan täytettyä pelkästään omistamillani shampanjanvärisillä korostuspuutereilla.


Jos varsinaiseen päivän aiheeseen palataan eli loppuneisiin tuotteisiin, niin tässä kuussa ne olivat aika tylsät.

Marilou Bio alkaa vihdoin vetelemään viimeisiään. Tietääkseni tätä on enää yksi purkki jäljellä, jes! Madaran Purifying Foam vaahtoputsaria esittelin helmikuussa. Tykkäsin tästä loppuun saakka. Voisin ostaa lisää, jos akuutti putsaripula joskus iskisi. Alkuperäisestä Hurraw!-satsista loppui se viimeinen, eli kookoksenmakuinen huulirasva. En tähän makuun oikein tykästynyt. Hurraw! ei muuten tästä huushollista pääse loppumaan, koska uusia on haalittu. Nyt on käytössä suklaa ja se on aikas kiva. Maybellinen Super Stay 24-peitevoiteen heitän muuten vain pois, koska se on pyörinyt meikkihyllylläni jo toista vuotta ja muut peitevoiteet ovat tämän sittemmin syrjäyttäneet. Voide oli ihan kohtuullisen peittävää.

Palataan siis loppukuun puolella uudella innolla taas asiaan!

6 kommenttia:

  1. Oo, odotan innolla tuota postausta eläinkokeettomasta kosmetiikasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi kiva kuulla! Kirjoittelen aiheesta varmasti vielä loppukuusta!

      Poista
    2. Huomasitko muuten, että Animalian listalle tuli lisää firmoja, tosin kaikki vähän hankalasti saatavia, mutta kuitenkin :).
      http://www.animalia.fi/kosmetiikkalista

      Poista
    3. Hieno juttu! Aika paljon tuttuja merkkejä sieltä löytyykin! Varsinkin tuo Bottega Verde osui silmään. Jostain syystä olen sitä vähän vältellyt, mutta sillähän on näköjään BUAVin hyväksyntä, joten niitäkin tuotteita voisi kokeilla.

      Poista
  2. Mukavaa reissua sinulle!:) Mielenkiinnolla odotan postausta eläinkokeettomasta kosmetiikasta!:)


    Riikka // http://riikkaamalia.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti! Madridissa on huomenna kuulemma -vain- 35 astetta lämmintä, joten saa nähdä selviääkö sieltä hengissä takaisin.

      Mukava kuulla, että eläinkokeettomuusaihe kiinnostaa! Täytyy palata blogin ääreen heti reissun jälkeen siis

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...