maanantai 26. elokuuta 2013

So long, Vitamin C!


Mietin pitkään, millaisella postauksella tämän blogini ihan tosissani aloittaisin ja päädyin siihen, että taidan kuvainnollisesti ja ihan käytännössäkin heittää hyvästit entiselle kosmetiikkaelämälleni ja siirtyä kohti uutta. Aion siis kirjoittaa kasvovoiteista ja kokemuksista, joita minulla on toistaiseksi niiden kanssa ollut.

Kuten edellisessä tekstissä mainitsin, olen käyttänyt aiemmin hyvin vähän minkäänlaista kosmetiikkaa, joten kasvovoiteitakaan ei ole paljon ollut vielä kierroksessa. Yksi osasyy tähän on, että minulla on myös ollut aika huonoa tuuria niiden sopivuuden kanssa. Vaikka ihoni tuppaa tietyiltä kohdilta rasvoittumaan, ei minulla normaalioloissa kuitenkaan yleensä ole mitenkään kovin paljoa finnejä. Tietenkin nyt se yksi on aina jossain päin naamaa, mutta lukumäärän lisääntyessä on yleensä jossain myös selkeä syy, kuten ylenmääräisessä suklaansyönnissä. Tai sitten niissä kasvovoiteissa.


Olen toistaiseksi saanut näppyjä joka ikisestä kasvovoiteesta, jota olen käyttänyt. Useimmat olen valinnut itse (yleensä Lumenen valikoimista) suurin piirtein ilman mitään sen järkevämpää kriteeriä kuin purkin kiva ulkonäkö. Ei siis liene ihme, jos voiteet eivät ole oikein kasvoilleni sopineet. Roskiin on kuitenkin lentänyt myös yksi älyttömän kallis, kosmetologin suosittelema Guinot'n voide, josta ei ollut sen enempää iloa kuin muistakaan.


Viime ajat olen taistellut Lumenen Pure Radiance Vitamin C-sarjan päivä- ja yövoiteen kanssa. Yövoiteen olen saanut kulutettua melkein loppuun, mutta päivävoide on lähes vuoden "käytön" jälkeen melkein koskematon. Sinänsä yövoiteen koostumus on ihan kiva nimenomaan yövoiteeksi. Se on aika paksua eikä imeydy iholta ihan hetkessä. Varmasti jollekin kuivaihoisemmalle tämä saattaisi olla ihan hyväkin. Päivävoide on sitten huomattavasti lirumpaa ja imeytyy aika nopeasti. Voiteessa on hento hohde ja sen pitäisi heleyttää ihoa. Mielestäni tämä tosin menee ainakin minun naamassani aivan hukkaan, päälle kun laitetaan jos jonkinlaista pakkelia ja naama nyt kiiltää jo valmiiksi ilman heleytyksiäkin. Molemmissa voiteissa on muuten hento lakkaa tavoitteleva tuoksu.


Ei siis kuullosta kauhean pahalta. Ongelma on vain se, että ensinnäkin nämä voiteet eivät oikein tee iholleni mitään ja siksi toisekseen niitä näppyjä... Niitähän riittää. Olen varmaan jotenkin härkäpäinen, koska se vaati aika monta kokeilukertaa, ennenkuin lopulta myönsin itselleni, että nämä voiteet eivät ole minua varten.

Tällä erää aloin käyttää yövoidetta noin kolme viikkoa sitten. Alku menikin ihan hyvin, mutta sitten näppyjä alkoi ilmaantua yhä runsaammin. Viimeinen pisara oli se, kun lisäsin arsenaaliin päivävoiteen ja tuntui siltä kuin naaman punoitus ja finnit olisivat lisääntyneet eksponentiaalisesti yhdessä päivässä! Tein siis sen ainoan järkevän ratkaisun ja heitin näillä vesilintua.

Olen nyt siirtynyt L'Occitanen Creme Radieuse-voiteeseen, jonka pitäisi sopia paremmin sekaiholleni ja lisäksi lupaa olevansa ei-komedogeeninen. Saapi nähdä.


Yritän jatkossa tehdä vähän järkevämpiä ja tiedostavampia valintoja kasvovoiteiden suhteen. Vinkkejä hyvistä sekaiholle sopivista päivä- ja yövoiteista esim. luonnonkosmetiikan puolelta otetaan myös vastaan. Jos ne vaikka onkin ne silikonit...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...