sunnuntai 5. lokakuuta 2014

Loppuneet: syyskuu 2014

Syyskuu oli taas hyvä kuukausi kosmetiikkatuotteiden kulutuksen suhteen. Varsinkin meikkituotteita loppui poikkeuksellisen paljon.


Tässä koko kööri. Meikkituotteiden lisäksi sain kulutettua putsareita oikein mukavasti.


L'Orealin Sublime Glow-puhdistusöljyn ostin marketista joskus keväällä, kun olin lukenut tästä niin paljon kehuja. Olihan tämä ihan suhteellisen hyvä mineraaliöljypohjainen putsari, mutta en voi sanoa mitenkään erityisesti tähän rakastuneeni. Tuoksu ei oikein miellyttänyt minua, mutta hoiti tämä hommansa ihan hyvin.

Estée Lauderin Gentle Eye Makeup Remover tuli joulusetin mukana viime vuonna ja tämä on oikeasti huonoin silmämeikinpoistoaine, jota olen ikinä kokeillut! Tämä ei onneksi juurikaan kirvellyt silmissä, mutta siihen ne positiiviset asiat varmasti jäävätkin. Puhdistusaineena tämä oli aivan surkea. Vähänkin voimakkaampaa meikkiä tämä vain levitteli pitkin naamaa, eikä vanulappuun jotenkin tarttunut oikein mikään. Tulosta saikin sitten parannella muilla aineilla jälkeenpäin. Loppupurkki saattoi, oho hups, kaatua ihan vahingossa viemäristä alas. En tiedä myydäänkö tätä yksistään, mutta älkää ihmeessä ostako!

Marilou Bion Lait Douceur Démaquillant-puhdistusmaitoon ihastuin aika lailla. Tuoksu on luonnonkosmetiikkamaisen mitäänsanomaton, mutta muuten tämä hoiti hommansa oikein hyvin! Puhditusmaito ehkä hieman kuivatti ihoa, joten tätä ei ehkä ihan kuivaihoisten kannata käyttää. Kaikkien taiteen sääntöjen mukaan tätä olisi varmaankin pitänyt käyttää kaksoispuhdistuksen ykkösvaiheessa, mutta tuon L'Orealin vuoksi käytin tätä pääosin kakkosvaiheessa ja ihan hyvin toimi. Ostin tuotteet Hyvinvoinnin tavaratalosta alehintaan, koska parasta ennen-päivä oli syyskuussa. Nähtävästi tuotetta oli siellä enemmänkin varastossa, koska he myivät loput satsista erittäin edullisesti ja saatoin, höm, haalia muutaman purkin.


Laveran Bio-Wildrose-käsivoide oli ihanaa loppuun asti. Kirjoittelinkin tästä jo keväällä. Purkin myötä käsivoidehaasteen kulutus on nyt varmaan jo huimat 100 ml... Pikkuhiljaa, pikkuhiljaa.

The Body Shopin Nutriganics-sarjan Smoothing Eye Creamissa oli piristävä tuoksu ja se oli käytössä ihan mukavaa, joskin aika ohutta voidetta. Mitään kovin suuria muutoksia en silmänympäryksiini tällä saanut, joskin käyttö oli erittäin satunnaista. Purkki on minulla ollut auki jo varmaan vuoden, joten ihan käyttämällä käytin tämän loppuun. Voide toimii hyvin siis myös jalkarasvana.

Labellon Camomile & Calendula-huulivoide esiintyy blogissa jo varmaan kolmanteen kertaan. Olenko jo sanonut, että tykkään tästä? Tämä tuubi tosin taitaa olla viimeinen.


Meikeistä loppui lähes vuoden tehokkaan käytön jälkeen mainio Urban Decayn Eyeshadow Primer Potion, jolle on L'Oreal-kytkösten vuoksi nyt heitettävä hyvästit. Korvaajaksi tuli toistaiseksi e.l.f.in pohjustaja, josta varmaan kertoilen tarkempia käyttökokemuksia tässä vielä jossain välissä.

Loistava Lumenen Blueberry Eyebrow Shaping Wax taisi olla loppuneena jo pari viikkoa, ennenkuin tajusin, ettei purkista tule enää vahaa ollenkaan. Harja tässä on sen verran hyvä, että se suti kulmakarvani kuosiin ilman vahaakin. Uusi on jo korkattu.

Lumenen Blueberry Liquid Eyelinerissa on täydellinen sivellin ja sävykin on mukava mustanruskea. Tämä vaan on ollut minulla käytössä jo niin pitkään (lue, varmaan useamman vuoden), että päätin heittää tuotteen tässä vaiheessa jo menemään.

Pitkään on ollut auki myös The Body Shopin Super Volume Mascara, jossa on tosi kiva harja. Tuote vaan pääsi kuivahtamaan, joten ehkä on jo aika heittää tämä pois. Tämä oli ihan ok ripsiväri, ei vaan tainnut luomilta irrota ihan täydellisen sujuvasti kuitenkaan.

Näytekokoinen Lancomen Hypnose Drama-maskara oli tosi hyvä! Se pidensi ja tuuhensi, joskin varsinkin alkuun myös klimpitti aika tehokkaasti, jos erehtyi laittamaan useamman kerroksen. Luomilta hutivärit sai pyyhittyä pois ongelmitta. Harja tässä on tosi erikoinen. Se on aaltomaisen muotoinen ja aalto on vielä hieman kierretty itsensä ympäri. Harjan oikeaoppinen käyttö ei auennut minulle missään vaiheessa ja olin liian laiska katsoakseni sen jostain. Tykkäsin kuitenkin ripsiväristä, mutta Rubinsteinin Sexy Blacks on silti parempi.

Sellaista tässä kuussa. Näkyikö tuttuja vai tuntemattomia tuotteita?

10 kommenttia:

  1. Kiinnostaa tietää, vältteletkö L'Orealia ja miksi? TBS on muuten ja Lorkun omistuksessa. (Kaikki on. Ärsyttää.)

    :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Asiaan ei liity mitään spesifiä L'Oreal-kammoa. Päätin kuitenkin toukokuussa, etten enää osta tuotteita yrityksiltä, jotka joko itse testaavat tuotteitaan eläimillä tai jotka kuuluvat testaaville firmoille. Tämä tosiaan sulkee pois noin 80 % Suomessa myytävästä kosmetiikasta :) On tosiaan hämmästyttävää, mitä kaikkea Lorkku omistaa. Myös Nyx myytiin sille kesällä, mutta en onneksi onnistunut vielä ihastumaan niihin tuotteisiin, joten ei niin paljoa kirpaissut.

      Kosmetiikkavarasto on kohtuullisen mittava, joten näissä loppuneet-postauksissa tullaan vielä näkemään kosmetiikkaa myös testaavilta firmoilta.

      Poista
  2. Haa, joku muukin välttelee L'Oréalia! Tosin myönnän olleeni selkärangaton joidenkin tuotteiden osalta. :-P Minä välttelen Lorkkua ja montaa muuta niiden Nestlé-kytkösten takia. Tai ainakin parhaani yritän, joskus saattaa noita lipsahduksia tulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nestlén välttelyyn en ole vielä ehtinyt paneutua. Ne kun omistaa puoli maailmaa, niin aika paljon noita ruokatuotteita jäisi heti ostoksista pois :p Noh, asia kerrallaan

      Poista
  3. Olen joskus meinannut ostaa tuota EA:n silmämeikin puhdistusainetta, voinkin unohtaa sen tämän jälkeen. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin luvata, että parempaakin käyttöä niille rahoille löytyy :D

      Poista
  4. Aaah, mulla on hyvä käsivoide hakusessa, joten mun varmaan pitäisi kokeilla tuota Laveraa! Kiitos vinkistä.

    Just tänään aattelin, että mitähän mie teen, kun mun Lumenen kulmavaha loppuu. Olen samaa mieltä sen harjasta, sillä se on aivan loistava. Sopivan kokoinen ja vahaakaan ei tule yhdellä kertaa liikaa.

    Täytyy sanoa, että tuosta Estee Lauderin arviosta sain pientä vahingoniloista tyydytystä. Kiitos :D! Ei siis sinua kohtaan vaan ko. merkkiä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laverat on ollut tosi hyviä, kannattaa kokeilla! Noita kulmavahoja on alkanut ilmestyä useammallekin merkille (en kyllä nyt tähän hätään osaa sanoa yhtäkään...), joten ehkä korvaajakin saattaa löytyä. Ainahan tuota Lumenea voi täältä diilatakin, jos ihan ikävä tulee :D

      Poista
  5. Urban Decayn primer on mun mielestä aivan paras. Ilman sitä ei silmämeikki pysy yhtään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä tosi hyvää tavaraa! Toivottavasti löydän jostain yhtä hyvän tilalle.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...