maanantai 6. tammikuuta 2014

Luomivärirakkautta

Kosmetiikka-alet ovat kuumimmillaan ja olen sortunut jo pariinkin reissuun alehyllyjen äärelle. Erilaista kosmetiikkaa on tullut haalittua sen verran paljon, etten kehtaa niitä teille edes esitellä. Sanotaan kuitenkin nyt niin, että jos aikaisemmin selektiiviset luomiväripalettini rajoittuivat siihen surullisen kuuluisaan Diorin viisikkoon, niin nyt niitä on jonkin verran enemmän ja nähtävästi ruokavalio koostuu enimmäkseen makaronista seuraavaan palkkapäivään.


Aleista yleensä lähtee mukaan paljon myös tavaroita, jotka eivät alennuksessa olekaan. Viimeiseltä Sokoksen reissulta ostinkin normaalihintaisen Isadoran luomivärisetin. Olen vähän heikkona vihreisiin luomiväreihin, varsinkin tuollaisiin murrettuihin sävyihin, vaikka en osaa niitä oikeastaan edes käyttää. Tässä Forest-nimellä kulkevassa kolmikossa oli kuitenkin niin ihanan väriset sävyt, että pakko se oli ostaa.


Olen nyt huokaillut paletin ääressä jo muutaman päivän. Se on edelleenkin yhtä ihana. Parasta kuitenkin on se, että silmänruoan lisäksi tämä on myös ihan käyttökelpoinen! :) Paletilla saa aikaiseksi hyvin vaivattomasti todella kauniin silmämeikin. Sävyt sulautuvat kauniisti yhteen, korostavat toisiaan ja häivyttyvät hyvin.


Vihreä on todella kaunis, mutta yllättäen tuo vaalein sävy on noussut suosikikseni. Se on sopivan kiiltävä ja taittaa mielestäni jopa persikkaan. Häivytyksessä se tekee todella upeaa jälkeä. Vaikka silloin aikanaan vannoin, ettei tässä blogissa tulla koskaan näkemään meikkikuvia, olen aidosti harmissani siitä, ettei kamerani tehot riitä meikkikuvien ottamiseen. Paletin värit pääsisivät oikeuksiinsa paremmin ihan meikissä kuin näissä swatcheissa.

Oletteko Forestia kokeilleet? Ei teillä sattuisi olemaan paletilla toteutettuja meikkikuvia omissa blogeissanne?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...