lauantai 5. heinäkuuta 2014

Loppuneet: kesäkuu 2014 + ilmoitusluontoista asiaa

Loppuneiden saldo kesäkuussa oli kaikkien aikojen pohjanoteeraus. Vain kolme tuotetta! Tosin tämähän tarkoittaa sitä, että niitä puolityhjiä purkkeja riittää sitten tämän kuun loppuneisiin ihan reilusti.


Tämän kuun loppuneet olivat kaikki tuotteina erittäin hyviä. Natural Coden huulikiilto sävyssä Creamy Strawberry kului loppuun suorastaan ennätysajassa, kun vein sen töihin käytettäväksi. Töissä kuitenkin käytin tätä useamman kerran päivässä. Sävy oli kaunis ja helppo. Huulikiillon levittäminen onnistui myös ilman peiliä, koska pienet hutiosumat eivät juurikaan iholla näkyneet. Voisin ostaa tätä lisää, mutta vastaavia huulikiiltoja on sen verran paljon, että kuluttelen niitä ensin loppuun.

Laveran käsivoiteesta kirjoittelinkin jo aikaisemmin. Todella hyvä, kevyt käsivoide ja ihana tuoksu. Ostan lisää sitten joskus, kun olen saanut kulutettua loppuun muut käsivoiteet, joita on sen seitsemän litraa. Käsivoidehaasteen saldo on nyt 25 g + 50 ml käytettyä käsivoidetta. Vähän surkeeta.

Uriagen Cu-Zn-kupari-sinkkivoiteen käytin sheivauksen jälkeen säärille. Se toimi oikein hyvin ihon rauhoittamiseen. Kirjoittelin voiteesta jotain jo viime syksynä.


Lyhyestä virsi kaunis loppuneiden suhteen ja sitten siihen muuhun asiaan: tämä blogi (ja minä) on parhaan taitonsa mukaan yrittänyt olla eläinkokeeton sieltä jostain toukokuun alkupäivistä lähtien näitä loppuneet-postauksia lukuunottamatta. Koin elämäni järkytyksen toukokuussa kun vihdoin otin selvää, mitä ne eläinparat saavat kärsiä turhakkeen takia, jota suurin osa kosmetiikasta nyt kuitenkin on. Siinä itkeskellessäni (koska nykyään herkistyn vaikka aidanseipäästä), totesin, etten voi mitenkään perustella itselleni sellaisten kosmetiikkatuotteiden käyttöä, joiden takia joku elukkaparka on saanut heittää henkensä. Joten se oli sitten bye bye L'Occitane, Helena Rubinstein, L'Oreal ja kumppanit.

Sitä ei tarvitse pelätä, että rupeaisin asian suhteen fanaattiseksi täällä blogissa, se ei kuulu tyyliin. Koen tämän jotenkin tosi henkilökohtaisena valintana ja se on kaikkien oma asia, miten tähän omassa elämässään suhtautuu. Ajattelin vain saattaa päätökseni tiedoksi, jos vaikka joku ihmettelee, mihin ne Diorin meikit ja Livboxit blogista hävisivät. Eläinkokeettomaan kosmetiikkaan ja kodin kemikaaleihin siirtyminen on muuten ollut yllättävän kivutonta. Päänvaivaa ovat tuottaneet lähinnä vain hajuvedet ja viemärinavaaja :D

Erityiskiitos asiassa kuuluu myös Hennalle, joka esimerkillään sai minut ajattelemaan, että ehkä tässä eläinkoeasiassa, kaikista laeista ja direktiiveistä huolimatta, on vielä jotain ongelmaa.

Siskoni kysyi minulta pari viikkoa sitten, että olenko nyt parempi ihminen. Ihmettelin takaisin, että eikö hän tosiaan näe tätä sädekehää pääni päällä :p


4 kommenttia:

  1. Jeeeeeeee!!! Tämä postaus sai mut todella onnelliseksi :). Itse asiassa olin huomannut, että LivBox-postauksia ei olekaan sulta näkynyt vähään aikaan.

    Koen jonkin tällaisen 'rajoituksen' jopa helpottavana muutenkin kuin eettisesti: kuolaamieni tuotteiden määrä on edes hieman rajatumpi kun ei edes tee mieli käyttää esim. L'orealia jne. Nykyään on niin paljon todella hyviä eläinkokeettomia merkkejä, että minä en ainakaan koe jääväni mistään paitsi. Lähinnä hajuvedet ovat ongelmallisia, kuten sanoit...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. (Laitetaan nyt tämä kommentti vielä oikeaan kohtaankin...)


      Ajattelinkin, että ainakin sinua tämä ilmoitus ilahduttaa :)

      Se on ihan totta, että rahansäästö on tullut tässä ihan yllättävänä lisäbonuksena. Kun olen vielä tämmöinen hamstraajaluonne, niin jonkinlaiset rajat rahankäytössä on ihan tervetulleita. Eipähän tarvitse enää Sokoksen ja Stokkan aleista stressata. Tosin Visa-laskussahan tämä näkyy...

      Poista
  2. Mitenhän mulla on mennyt ohi tämä eläinkokeettomuuspäätös!? Onnea hienosta valinnasta näin myöhässä.
    Se tuotevalikoiman rajautuminen on tosiaan ihan positiivinenkin asia, ei tarvi kaikkea olla himoitsemassa :D Hajuvesistä sellainen vinkki, että kannattaa yrittää etsiä vaikka vähän tuntemattomampia merkkejä ja varsinkin ulkomailta löytyy sitten enemmän valikoimaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä olikin vähän näin sivulauseessa kerrottu, joten ei se niin kovin ihme ole, jos ohitse menee. Etsy ym. olisi toki kaikenlaisia hajuvesiä täynnä, mutta viime aikoina ei onneksi ole ollut kovin paljoa mitään himotuksiakaan. Ihan tosiaan hyvä, että vähän tulee jotain rajoituksia :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...