sunnuntai 25. tammikuuta 2015

Viikon suosikki (4/15): Burren Perfumeryn Calendula Herbal Balm

Olen tehokkaana työntekijänä sairastanut tällä viikolla tauteja ainakin vuoden edestä. Ensin oli vatsatautia, sitten iski kova flunssa ja kirsikkana kakun päällä eilen niksahti selkä. Onneksi olen näköjään myös nopea paranemaan, koska eiköhän sitä huomiseksi itsensä taas työkuntoon saa.


Siinä paperinenäliinoilla puljatessa törmäsin kuitenkin inhottavaan ongelmaan. Puoli naamaa kuivui ja varsinkin nenänpielet alkoivat olla jo aikamoista krokotiilinnahkaa loppuviikkoa kohti. Jotain voidetta ylähuulen seutu kaipasi kipeästi ja kaivoin varastoista kesän ostospostauksessa jo vilahtaneen Burren Perfumeryn kehäkukkasalvan.


Voidehan on käytännössä kokoelma öljyjä mehiläisvahassa, kehäkukkauutteella höystettynä. Öljyjä on oikein mukava sekoitus. Mukaan on saatu ympättyä oliivi-, auringonkukka-, manteli-, avokado- ja jojobaöljyä.


Voide levittyy oikein mukavasti, mutta kuten olettaa saattaa, on erittäin rasvaista. Ihoon se silti imeytyy yllättävän hyvin. Kosteutustehot ovat hyvät. Nenän ihoa se tuntui pehmittävän sen verran kuin nyt ylipäätään oli mahdollista. Käsivoidekäyttöön voide ei kovin hyvin sovellu, sen verran rasvatahroja se jättää jälkeensä. Sen verran, mitä nyt flunssaltani pystyn arvioimaan, on voiteen tuoksu kevyt ja oikein miellyttävä.

Voiteita on neljää eri laatua ihon erilaisiin tarpeisiin ja niitä saa tilattua Burren Perfumeryn sivuilta. Hintaa on 15 euroa.

6 kommenttia:

  1. Voih, selkäkin vielä... Toivottavasti parempi jo. Terkkuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! Eiköhän tämä tästä. Kieltämättä tämän viimeisimmän vaivan iskiessä en enää osannut kuin nauraa :D

      Poista
  2. No onpa pitkä lista... :( Paranemista!

    Voiteen koostumus näyttää vähän mun lempparilta Bakelin SOS Balmilta, joten siinä mielessä kiinnostaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bakelia on taidettu kehua aika monessa paikassa, mutta ei ole missään välissä tullut kokeiltua. Tämä on kyllä oikein kiva voide, jos tukkää tällaisista rasvaisista

      Poista
  3. Auh kamala, ootpa ollu tosiaan kipeenä! Kiva kuulla, että oot kuitenkin jo paranemaan päin tai jo parantunut (?).

    Mulla on vaikka miten monta näitä tän tyyppisiä voiteita korkattu, mutta ne kuluu niin armottoman hitaasti juuri niiden rasvaisuuden takia. Eipä sillä, et ne kaikki ois pakko ollu aukasta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viimeisiä selkäkipuja tässä viedään, mutta aika hyvällä mallilla on jo. Ajattelin olla seuraavat 1,5 vuotta taas terveenä :D

      Näissä salvatyyppisissä voiteissa on jotain tosi houkuttelevaa. Minullakin on Moa ja joku Frantsilan vastaava kanssa avattu (ja vähän käytetty)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...