lauantai 9. marraskuuta 2013

Blingiä kynsillä

Nyt on sellaiset glitterlakat kynsissä, ettei mitään rajaa. Pakkohan niitä on esitellä. Seuraavissa kuvissa ei kannata muuten kiinnittää kovin paljoa huomiota siihen, että lopputulos ei ole ihan huippuluokkaa, lakkaa saattaa olla vähän muuallakin kuin töpökynsissä ja että kynsinauhat ovat paikoin jokseenkin kamalassa kunnossa. Eyes on the kynsilakka, please!


Se sädehtii, se kimaltaa! Ihanaa glitterkultaa! Harmi, että kuvat imevät puolet säihkeestä johonkin.

Kerroksia on kaksi. Yhdellä olisi saanut myös ihan kelpo tuloksen, vähän kuultavampana tosin.


Tästä ihanuudesta on vastuussa Lumenen kausisävyjen 39, Hiekkaa purossa. Lakka on mielestäni siitäkin mukava, että se vaikuttaa olevan varsin anteeksiantavainen tälläiselle räpeltäjälle kuin minä. Lakka kuivuu nopeaan ja jos kynsiä nyt sattuu kolhimaan pitkin hyllynreunoja, ei pienet kolot haittaa mitään, koska ne häviävät hyvin muun roson sekaan.

Omien käsien kuvaaminen on muuten yllättävän vaikeaa. Yritin ottaa sellaisen kynsilakanesittelykuvan, joita muissa blogeissa paljon harrastetaan:


Joo, ei. Ei oikein toimi näillä kynsillä ja nakkisormilla. Tämä on paremminkin omaa tyyliäni:


Joka tapauksessa, sanotaanko yhdessä, mitä kaikki ajattelee: joulu!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...