sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

Terveisiä Berliinistä!

Nyt on reissut tehty ja arkeen palaaminen on huomenna taas edessä. Miten nämä lomat menevätkin niin nopeaan?

Berliinin visiitti oli, kuten arvata saattaa, aika shoppailupainotteinen. Itse Berliinistä oli tosi vaikea saada mitään kokonaiskuvaa, koska keskusta-alue oli niin laajalle levittäytynyt, että kävellen sitä oli ihan mahdoton tutkailla. Metrolla kulkiessa jäikin sitten paljon näkemättä. Ainoa museo, jonka olisin halunnut nähdä, oli sekin suljettuna jonnekin hamaan tulevaisuuteen. Mitään kovin lähtemätöntä vaikutusta kaupunki ei minuun tehnyt, mutta en siitä tosiaan kaiken rehellisyyden nimissä paljoa nähnytkään.

Kosmetiikkaa tuli haalittua mukaan pienen säkillisen verran. Ostokset ovat aika, höm, luomiväripainotteisia, mutta kai näitäkin kaikkia joskus ehtii käyttää...


Tässä koko kööri. Onneksi kaikki näyttää kuvissa vähän pienemmältä, joten ei tämä ole ihan niin pahan näköinen kasa kuin oikeasti.

Kosmetiikkaa oli Berliinistä saatavilla paljon ja useasta eri kaupasta. Tavarataloilla oli suuret kosmetiikkaosastot ja pienempiä kosmetiikkaliikkeitä oli ostoskaduilla vähän väliä. MACin ja Benefitin myyntipisteitä tuntui olevan melkein jokaisessa vähänkin isommassa liikkeessä. Hintataso oli selektiivisellä puolella 5-20 euroa Suomea halvempi, vähän merkistä riippuen.

Parhaat alennukset löytyivät Karstadista. KaDeWen kosmetiikkaosasto oli huikea ja huikean fiini. Sieltä sai mm. Givenchyn meikkejä, joita en ole missään muualla nähnyt. Douglasista löytyi myös hyviä tarjouksia. Paikallisista Vapaa Valinnoista, kuten Rossmannilta ja dm:stä löytyi kosmetiikkatuotteet halvimmalla. Ostin näistä liikkeistä mm. nuo alla olevat Essencen meikit ja kasan Maybellineä, joiden hintataso ja valikoima olivat paljon Suomea paremmat. Valitettavasti Müllerin kuuluisat 3 metrin pituiset Essence-ständit jäivät näkemättä, koska lähin olisi ollut paljon keskustan ulkopuolella. Laveran ja Weledan ihonhoitotuotteita myytiin kuin Suomessa Lumenea, eli niitä sai joka paikasta. Hintataso oli huomattavasti Suomea alhaisempi. Laveran meikkejä en tosin nähnyt missään, vaikka yritin etsiä.


Karstadista löytyi alennuksella Misslynin meikkiboksi, jonka luomivärit vaikuttavat varsin hyväpigmenttisiltä. Ne on lisäksi jaoteltu kätevästi tuollaisiin kolmen setteihin, ettei tarvitse turhaa miettiä, mikä väri sopisi minkäkin kanssa. Essencen Cookies & Cream-kokoelman luomivärit ostin kaikki, samoin poskipunan. Kaikissa on aika hyvä pigmentti, poskipunassa suorastaan huikea. Fernanda Brandaon Brazilian Summer-tuoksu maksoi huikeat 10 euroa. Tuoksu on hyvin paljon Escadan Taj Sunsetin kaltainen, mutta kesto iholla on valitettavasti hinnan mukainen, eli aika surkea.


Kikosta sai kaikkea kivaa halvalla. Ostin sieltä alesta nuo kaksi oikeanpuoleista palettia, rajauksiin tarkoitetun siveltimen ja skunkkisiveltimen, josta olen haaveillut jo vähän aikaa. Laveran vartalovoiteen ulkomuoto houkutteli, mutta tuoksu osoittautui lopulta hotellihuoneen tarkemmassa syynissä vähän oudoksi. Sorruin lopulta hankkimaan myös Artdecon neljän luomivärin setin, koska nuo tämän kevään kokoelmaan kuuluvat sini-lilat värit suorastaan huusivat nimeäni. (Vasemmanpuoleisen paletin kaksi vasemmanpuoleista värinappia)


Karstadissa oli (jälleen kerran) alessa jonkun edelliskesän kausipaletti Clarinsilta. Setin mukana tuli myös mysteeripuna, joka osoittautui googlettelulla Rouge Appeal-sarjan Orange Sorbet-sävyksi. Kaikki Clarins-pikkupurkit sain myös lahjuksena ystävälliseltä myyjältä. Maybellinelta ostin kaksi rajausgeeliä ja luomivärin pohjustustarkoituksiin ajatellut 24 h Colour Tattoo-voideluomivärit.


Lentokentältä oli myös pakko jotain haalia, koska näitähän ei muualta saa. Cliniquen luomivärejä en ole ennen kokeillut, joten Eyes To Go-setin ostin ihan mielenkiinnosta (ja oli aika halpa...) Lancomen 24 h á Paris matkasetin ideana on vaihdettava luomiväri-huulipunapaletti, joista toinen soveltuu päiväkäyttöön ja toinen on enemmän iltamenoja varten.

Kaikenlaista kosmetiikkaa Berliinistä siis löytyi. Lähes kaikki kosmetiikka oli halvempaa kuin Suomessa, mutta saksalaisia merkkejä lukuunottamatta pääsääntöisesti ei kuitenkaan brittiläisiä verkkokauppoja halvempaa. Hajuvedet olivat yllättävän kalliita, vain noin viitisen euroa Suomen tasoa halvempia. Niitä ei oikein kannattanutkaan ostaa kuin lentoasemalta ja silloinkin vain jos tykkää 50 ml:n pulloista. Jätimmekin matkakumppanin kanssa hajuvesiostokset kokonaan väliin ja tein ne eilen täältä kotikoneen äärestä Escentualista :p Siinä säästi kuitenkin sellaiset 20 euroa/pullo...

Näkyykö tässä kokoelmassa jotain kiinnostavaa, josta haluaisitte tarkempaa esittelyä?

9 kommenttia:

  1. Jes, tätä postausta olen odotellutkin! Ihania löytöjä oot tehny! Mua kiinnostaisi Kiko eniten, mutta myös Essence.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! Kiva jos tästä oli hyötyä. Löysin kaksikin Kikon kauppaa reissun aikana. Toinen oli Potsdamer Platzin kauppakeskuksessa, mutta vähän isompi ja tilavampi löytyi Alexanderplatzin lähellä olevasta Alexa-ostoskeskuksesta. Alexaa suosittelen muutenkin, siellä oli paljon kivoja kauppoja. Essenceä löytyi hyvät valikoimat kaikista päivittäistavaroita myyvistä liikkeistä.

      Kikon paleteista voisi tehdä jossain välissä vaikka erilliset postaukset. En ole oikein vielä niihin syvällisesti ehtinyt tutustumaan. Ine goes cosmetics-blogin Ine muuten esitteli hiljattain noita Essencen tuotteita ja kehui myös poskipunaa.

      Poista
  2. Oioioi mitä silmäkarkkia! :D Kiva nähdä että reissu oli yhtä antoisa kuin epäiltiinkin. Tuosta Kikon karkkiväripaletista olisi kyllä kiva kuulla lisää, näyttää oikein hyvältä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli tosiaan mahtava reissu, ainakin näiden kosmetiikkaostosten suhteen :) Roikuin matkan aikana kosmetiikkaosastoilla sen verran ahkeraan, että (naispuoleisella) matkakumppanillani meinasi mennä jo hermot. "Jos vielä käyn katsomassa sen ja sen..."

      Kikon paletti täytyy varmaan esitellä ensi viikolla. Testailin sitä tuossa alustavasti ja luomivärit ovat kyllä aika huimat.

      Poista
    2. Hah hah, voin kuvitella :D Jään mielenkiinnolla odottelemaan!

      Poista
  3. Clarins ja Lancome ostokset ovat ihanat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on kyllä aika! Varsinkin tuossa Clarinsissa on niin upea pintakuvio, etten tiedä voiko sitä koskaan käyttää.

      Poista
  4. Berliini ei muhunkaan tehny vaikutusta, mutta Hampuria voin lämpimästi suositella :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hampurista olen kuullut muualtakin hyvää. Varmasti joku päivä täytyy sielläkin käydä.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...