tiistai 3. kesäkuuta 2014

Loppuneet: toukokuu 2014

Kesä on täällä, jee! Aika pistää kevät siis pakettiin. Toukokuun loppuneiden saldo näyttää tällä kertaa tältä:



Sentään muutakin kuin kokeilukokoja tässä kuussa ja varmaan blogihistorian ensimmäinen huulirasva!


Aloitetaan suoraan sieltä huonoimmasta päästä. Yves Rocherin 400 ml:n jättipönikässä olevaa Yellow Peach-suihkugeeliä olen yrittänyt kulutella jo varmaan tammikuusta. Siitä huolimatta, että käytin sitä lähes joka päivä, se loppui vasta nyt. Ei enää näin isoja purkkeja siis tähän huusholliin, vaihtelua kaivataan! Ongelma tässä suihkugeelissä oli sen tuoksu. Olen nyt kolmatta YR:n suihkugeeliä käyttämässä ja niissä kaikissa tuoksu on ollut jotenkin omituinen. Yellow Peachissa se oli oudon pistävä.

Tuoksuongelmia oli myös Aussien Miracle Moist-shampoolla ja hoitoaineella. Näistä ovat monet tykänneet ja olivathan ne hiustenpesuaineina ihan peruskamaa. Hiusteni tämän keväistä sähköisyyskohtausta ne eivät kuitenkaan pystyneet taltuttamaan. Syy, miksi en Aussiesta tykännyt, oli yksinkertaisesti hajusteen määrä. Varsinkin tuossa shampoossa se oli jotain aivan järkyttävää! Shampoo ehti hajustaa kasan paperinenäliinoja, muutaman muun pahvipakkauksen ja tyhjänä vielä koko vaatehuoneen! Aivan käsittämätöntä! Ei näitä enää ikinä.


Lumenen Radiant Touch Raikastavan puhdistusvoiteen olen ostanut joskus jostain alesta. Se toimi ihan hyvin, oli miellyttävää käyttää, eikä ärsyttänyt ihoani. Kovin paljoa en raikastusta huomannut. Putsari oli yllättävän riittoisaa. Voi tosin olla, että olen viimeinkin oppinut käyttämään putsareita kohtuudella.

Louis Widmerin Skin Appeal-kuorintavoide tuli Livboxista. Siinä ei mielestäni ollut mitään kovin ihmeellistä. Ihan kohtuu hyvin se toimi, tosin kuorivat rakeet tuntuivat väliin jopa raapivan ihoa. Tuskin ostan tästä täysikokoista purkkia, koska samankaltaisia kuorintoja on niin paljon muitakin.


Kuukauden kosmetiikkaosio oli ihan kiitettävä. Helena Rubinsteinin ihana Lash Queen Sexy Blacks-ripsiväri loppui minulta nyt viimeisen kerran. Syystä, josta blogiinkin vielä tässä joku päivä kirjoitan, on Helenan ja minun nyt erottava. Nyyh! Ikävä tulee, mutta ei auta muuta kuin toivoa että maailma muuttuisi ja voisimme Lash Queenin kanssa jälleen palata yhteen.

Lumenen CC-peitevoide kesti lähes päivittäisessä käytössä hyvinkin puoli vuotta. Peittotehohan tässä on korkeintaan keskinkertainen, mutta peitti punoituksia ihan tarpeeksi hyvin minun makuuni ja oli ennen kaikkea helppo käyttää. Näppyihin CC:n tehot eivät riittäneet. Olen ostanut kuitenkin jo uuden purkin.

Labellon Camomile & Calendula-huulirasva on yksi lemppareistani ja tätä löytynee jemmoista vielä muutama putkilo lisää.

Kiva saldo toukokuussa, saa nähdä, mitä kesäkuu tuo tullessaan!

(Vielä on muuten 23 tuntia aikaa ilmoittautua arvontaan!)

4 kommenttia:

  1. Wau, kulutit koko peitevoiteen :O! Aikamoinen saavutus! Minä en muistaakseni ole koskaan kuluttanut peitevoidetta loppuun...Jep, olen varma, sillä sellaisen suorituksen muistaisin :D!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinähän se kuluu, kun joka päivä käyttää. Tosin minulla on varmaan ollut myös paljon peiteltävää :)

      Poista
  2. Mulla on tuo Yellow Peach semmoisena pienenä eau de toilettena ja hyi, se on aika kauhea :D Nimenomaan pistävä. En ymmärrä miksi olen sen ylipäätänsä ostanut :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän sitä aika ajoin tuollaisia haksahduksia sattuu. Yellow Peach on kyllä aika hirveää, joten otan osaa eau de toilette-omistuksesta :D

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...