sunnuntai 1. maaliskuuta 2015

Loppuneet: helmikuu 2015

Helmikuun loppuneiden kanssa kävi aika hullusti. Nimittäin saldo näyttää tältä:


Kyllä! Ei mitään!

No minkäs teet. Loppuneiden sijaan käydään läpi vaikka satunnaisia muita asioita kosmetiikkabloggarin elämästä.


Olen aika lailla kyllästynyt tuohon "valokuvaustaustaani" eli ei ehkä niin kauniiseen beigeen pyyhkeeseen. Haaveilin jonkinlaisesta lampaantaljasta seuraavana taustana, mutta kaupassa kävi niin sääliksi niitä lampaita, etten kyennyt sitä taljaa ostamaan. Päätiin siis siirtyä ainakin osittain akryylilampaan tuotoksiin ja olen neulomassa tee-se-itse-ihmisenä uutta taustaa itse. Onko tässä mitään järkeä, onko tämä tausta yhtään sen parempi ja valmistuuko koko tekele sinä aikana kuin blogi on ylipäätään hengissä, niin en tiedä. Mutta täytyyhän sitä jotain puuhastelua olla. (Valokuution osto voisi olla helpompaa.)


Ostin Makeup Revolutionilta Iconic Pro-paletit. Näissähän on taas silminnähden inspiroiduttu muista merkeistä, mutta se ei silti poista sitä tosiasiaa, että tämä on aivan mahtava paletti! Tällä saa kilttiä ja synkempää ja onnistuminen tuntuu olevan aina taattua. Tästä on nopeasti tulossa yksi lempipaleteistani.


Yritin valokuvata Iconic Prolla tehdyn meikin perjantaina, mutta yritykset olivat selkeästi tuhoon tuomittuja. Aamulla keinovaloissa koko meikki oli keltainen ja pelkkää glitteriä. Töissä kirkaammissa sisävaloissa sain meikkikuvista jotain jo irtikin, mutta valot tekivät kasvoilleni ihan outoja varjoja ja muuttivat kulmakarvani porkkananvärisiksi. Iltapäivällä kunnon luonnonvalossa koko tekele oli jo sen verran haalistunut, että ei tuo vieläkään oikein vastannut todellisuutta.

Niin jokohan se kesä kohta tulisi?


Joulusuklaita on vielä syömättä! Säästän parhaita vikaksi.


Viime viikolla korkkasin myös Makeup Revolutionin Pure Pigments-jauhemaiset luomivärit. Pigmentti on ihan hyvä, mutta niin on myös kiilto ja glitteri. Yllättävän vähän nämä silti varisivat.


Sairastan tämän vuoden kolmatta (!) flunssaa ja olen sitä hoidellut nyt hunajavedellä (yskään) ja Strepsilseillä, joilla lähinnä takaan itselleni paremman mielen. Nämä nimittäin maistuvat mansikalta ja näitä on lohdutukseksi kiva imeskellä. Muuten en oikein usko, että tabletit kauheasti asiassa auttavat.


Sain viikko sitten postissa erään meikkaukseen liittyvän järjettömän suuren jutun ja noh... on se muutenkin vähän järjetön. Mutta siitä lisää sitten joskus.

Mitenkäs teillä on lähtenyt alkuvuosi käyntiin?

2 kommenttia:

  1. No höh, ton takia mä en ole aloittanut blogissa tätä loppuneet-sarjaa, kun ne olisi aika usein tyhjää täynnä. :D

    Paranemista. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! Onneksi olin tähän nollasaldoon henkisesti ihan valmistautunut, kun muistaakseni heinäkuussa meinasi jo käydä samalla tavalla...

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...