keskiviikko 2. huhtikuuta 2014

Loppuneet: maaliskuu 2014


Maaliskuussa päästiin taas vähän edelliskuuta parempaan saldoon. Sain kulutettua loppuun 6 tuotetta. Maaliskuun loppuneet olivat lisäksi lähes kaikki todella hyviä tuotteita.


Elizabeth Ardenin All Gone Eye and Lip Makeup Remover tuli ripsivärin kylkiäisenä. Silmämeikinpoistoaine hoiti hommansa hyvin. Ihan suosikkipaikalle se ei kuitenkaan pääse, koska en yksinkertaiseksi keksi syytä, miksi tämä olisi parempi kuin neljä kertaa halvempi Rocherin Purbleuet. En siis ostaisi tätä lisää, ihan vaan siitä syystä, että halvemmallakin saa ihan yhtä hyvää.

Bodyshopin Nutriganics-sarjan Softening Cleansing Gel Oil-putsarista minun on jo pitkään pitänyt kirjoittaa ihan erillinen postaus. Nyt se on kuitenkin loppu, enkä postaukseen saakka kuitenkaan päässyt. Käytin putsaria kaksoispuhdistuksen ensimmäiseen osaan. Tuote on geelimäistä, mutta kasvoille hieromisen seurauksena muuttuu enemmän öljymäiseksi. Tuotetta tuntui kuluvan aika paljon, koska kuiville kasvoille hierottu geeli oli jäykkää ja sitä tarvitsi kohtuullisen suuren määrän, jotta sitä joka puolelle riitti. Pidin tästä, mutta pidin Bodyshopin Camomile Silky Cleansing Oilista enemmän mm. sen riittävyyden takia.


Lumenen Matt Touch geeliputsari on jo vanha tuttu tässä blogissa. Tähän palaan aina uudestaan.

Radiant Touch 2 in 1 Detoxifying Mask & Micro Scrub ei tehnyt minuun vaikutusta. Tätä käytetään ensin kuivalle iholle 3 minuuttia naamiona ja sitten hierotaan märillä sormilla, jolloin voide kuorii ihon. Naamio ei tehnyt ihooni mitään vaikutusta. Kuorintana tämä oli myös heikko. Rakeita oli aivan liian harvakseltaan, eikä tehoa ollut tarpeeksi. Ei siis liene ihme, että tämä roikkui hyllyilläni lähemmäs vuoden. Lisäksi minulla erittäin suuria ongelmia uskoa (ihon kautta tehtyyn) detoksaukseen. Tätä en hanki toiste.


Viimeisenä kuukauden parhaat. Weledan Sea Buckthorn Creamy Body Wash-tyrnisuihku"voide" oli käytössä miellyttävää ja kosteuttavan tuntuista. Meistä ei ensin meinannut tulla ollenkaan kavereita, koska tuoksu oli jotenkin tunkkainen. Lopulta siihenkin tottui ja tämä osoittautui oikein hyväksi suihkutuotteeksi. Voisin hankkia tätä lisää, ellen hukkuisi suihkugeeleihin muutenkin.

Frantsilan 11 yrtin käsivoiteesta on vähitellen tulossa kaikkien aikojen suosikkikäsivoiteistani. Olen kirjoittanut tuotteesta aikaisemminkin. Käsivoide imeytyy aivan käsittämättömän hyvin. Isotkin määrät saa uppoamaan ihoon alle minuutissa, eikä voide rullaannu. Jos tässä on jotain valitettavaa, niin se on tuoksu. Minun nenääni tämä tuoksuu nimittäin enimmäkseen samalta kuin Mäkin ranskalaisten paistorasvat. Onneksi käsissä sitä ei niin kovin hyvin huomaa ja uudessa juuri korkkaamassani tuubissa tuoksu oli onneksi selvästi vähän yrttisempi.

Tämä käsivoide ei valitettavasti edelleenkään kuulunut käsivoidehaasteeseen, joka tosin muuten sujuu hyvin. Yhtään käsivoidetta en ole lisää ostanut ja loput kuluvat hitaasti, mutta varmasti.

Ihan kohtuuhyvä saldo siis tässä kuussa, koska onhan tämä enemmän kuin se vakio 5 kpl loppuneita.

6 kommenttia:

  1. Kääk! Säikähdin ihan tosta kuvaamastasi Weledan tuoksusta! Se saman sarjan vartaloöljy tuoksuu musta aivan jumalaiselta! Pakko haistella tota suihku...'voidetta' joskus jossain tutkimuksen nimissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Purkista tämä tuoksuikin tosi hyvälle, mutta tuoksu jotenkin muuttui iholla vähän omituiseksi. Luulen tosin, että vika saattaa olla myös minun nenässäni, koska muut ovat tykänneet tästä tosi paljon. Voin muuten kohta tehdä vertailevaa tutkimusta minäkin, koska saatoin sortua Naturisimo-tilaukseen, jossa on mukana mm. tutustumispakkaus näihin Weledan tyrnituotteisiin...

      Poista
    2. Ohooooo! Loistavaa ;). Teehän haalintapostaus kuhan paketti tulee!!

      Poista
    3. Täytyy tehdä, joo! Siellä on muutama muukin sinulle tuttu tuote mukana :)

      Poista
  2. Kiinnitänkö huomioni jotenkin vääriin asioihin kun ekana ajattelin kuinka olet asetellut nuo tuotteet pyyhkeen päälle. Ennen sitä olet asetellut pyyhkeen noin, että saat neutraalin kuvaustaustan.

    Me kosmetiikkabloggaajat olemme vähän hassuja. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin tiirailen aina muiden blogeissa sitä, miten tuotteet on kuvattu ja mitä taustaa vasten :) Aloin käyttää tuota pyyhettä taustana kun totesin, että se on kuitenkin vähän parempi kuin se vedenkeittimen laatikko, joka siinä aikaisemmin näkyi :p

      Voide muuten lähti tämän päivän postissa ja on hyvällä tuurilla perillä jo huomenna, viimeistään maanantaina.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...