lauantai 3. toukokuuta 2014

Lauantaipäivän testailuja: Voidemainen poskipuna silmämeikinpohjustajana, osa 2

Mistä on kyse? Katso osa 1.

Koiran kärsivällisyys loppui kuuden tunnin kohdalla, joten siinä kohtaa oli aika ottaa uudet kuvat ja analysoida lopputulokset. Testin voittaja oli päivänselvä.

UDPP + DTB, ennen

UDPP + DTB, jälkeen

Valitettavasti hieno uusiokäyttöideani Dream Touch Blushille koki mahalaskun. Alaluomella luomiväri pysyi kaikkein parhaiten, mutta alkoi siinä neljän tunnin kohdalla levitä ympäriinsä, vaikken silmiini mitenkään koskenut.

UDPP + DTB, ennen
UDPP + DTB, jälkeen

Yläluomi on vielä karumpaa katsottavaa. Luomiväri on sekä kerääntynyt juonteisiin, että hiulaantunut pois paikoista, jossa luomi joutuu suurimmalle hankaukselle.

UDPP, ennen
UDPP, jälkeen

UDPP yksinään sen sijaan toimi paljon paremmin kuin osasin kuvitellakaan. Luomiväri ei toki senkään kanssa ihan 100 % siistinä pysynyt, jos se nyt oli erityisen siisti alunperinkään.

UDPP, ennen
UDPP, jälkeen

Parhaiten ero näkyy taas yläluomella. Pientä haalistumista on nähtävissä varsinkin luomivaon kohdalla, mutta onhan tämä nyt aika hyvä vielä!

Mitä tästä siis opimme? No ensinnäkin ainakaan Maybellinen poskipunasta ei ole pohjustajaksi vaikka kuinka haluaisi. Sillä ei kannata pilata hyvää luomivärinpohjustajaa. Toiseksi UDPP yllätti minut erittäin positiivisesti. Olisin olettanut, että luomiväri olisi pysynyt sen päällä paljon tätä huonommin. Luottamukseni UDPP:iin ainakin lisääntyi roimasti tämän testin myötä.

Äh, nyt on sitten enää jäljellä se alkuperäinen ongelma eli mitä teen iholleni aivan liian vaalealla poskipunalla? Täytynee ruveta vaan ahkerammin kerrostamaan...

2 kommenttia:

  1. Mielenkiintoinen kokeilu! Ehkä voisit käyttää voidemaista poskipunaa puuterimaisten poskipunien alla, jotta päällimmäinen poskipuna kestäisi paremmin? Minä tykkään kerrostella näin silloin kun viitsin ja on aikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haa, ihan totta! Täytyy kokeilla tätä seuraavaksi.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...