lauantai 10. toukokuuta 2014

Pikkupurkkien armeija eli taannoiset Naturisimo-ostokset

Naturisimon paketti saapui oikeastaan jo huhtikuun alussa, mutta jotenkin ei ole ollut vielä sopivaa väliä esitellä paketin sisältöä. Osan tuotteista olen itse asiassa jo käyttänytkin, joten lienee parempi esitellä nämä nyt, kun suurin osa vielä odottaa testausvuoroaan. Naturisimo on brittiläinen luonnon- ja luomukosmetiikkaan erikoistunut firma.


Kaupasta löytyy kaikenlaista ihanaa, mukaanlukien paljon testerikokoja ja kokeilusettejä, joihin minäkin päädyin. Pirteät värit näissä ainakin on!


Weledaa minulla ei ole kovin paljoa aikaisemmin käytössä ollut sitä yhtä suihkugeeliä lukuunottamatta, joten tilasin tyrni-sarjasta kokeilupakkauksen, joka sisältää minikokoisen suihkugeelin, vartalovoiteen ja vartaloöljyn. Voide ja suihkugeeli näistä tuli jo käytettyä, mutta öljy vielä odottaa vuoroaan. Ruususarjan vartalovoide tuli tuollaisessa söpössä pakkauksessa, joka tosin ei selvinnyt reissusta ehjänä. Kaupanpäälliseksi sain vielä ruususuihkugeelin. Kaupanpäälliset eivät siis olleet ihan niin loistavat kuin esim. Hennan taannoisissa ostoksissa.


Melvitaa olen katsellut sillä silmällä jo pidempään, mutta tähän mennessä hankinnoille on ollut esteenä hinta ja ehkä vähän sekin, ettei mitään todellista tarvetta ole näille ollut. Tykkään erityisesti merkin pakkauksista, ne vaan ovat jotenkin niin raikkaita. Tämän kokeilusetin sai alle 10 punnalla, joten tartuin heti tilaisuuteen. Setissä on kiva kokoelma Melvitan eri tuotteita, joten merkkiin pääsee tutustumaan oikein kunnolla. Pieneen pussiin on pakattu näytteet Apicosma Body-voiteesta, kuivalle iholle tarkoitetusta Apicosma-kasvovoiteesta, Rose Nectar-kasvovoiteesta, Milky Cleansing Oilista sekä Argan-öljystä. Tosi mielenkiintoisia tuotteita, varsinkin tuon putsarin toimivuus kiinnostaa. Henna ehti näitä jo testatakin.


Lopuksi vielä ostin Moa Green Balmia, joka on ihmevoide, jota voi lykätä vähän joka paikkaan. Tämä käy huulille, vartalolle, ihottumiin, kynsinauhoille, kantapäille, varmaan pikkuhaavoillekin ja mihin vaan. Todellinen luomu-Bepanthen siis. Itse voide vaikuttaa aika jämäkältä tavaralta, mutta paransi rutikuivat kynsinauhani yhdellä käyttökerralla! Epäilen tosin, että sattumalla ja viime aikojen ilmankosteuden nousulla oli myös osuutta asiaan.

S(ource)5 Replenishing-seerumin testerin ostin sitten siitä kaikkein järkevimmästä syystä, josta kosmetiikkaa ylipäätään kannattaa aina ostaa. Eli tämä oli vaan niin söpö! Katsokaa nyt sitä! Tuollainen huurteinen, pipetillinen, pikku lasipullo ja se on vielä keltainen! söpösöpö Seerumi on tarkoitettu kuivalle ja arpeutuneelle iholle ... höm ... ei ehkä ihan minua. Joku muu seerumi olisi ehkä ollut passelimpi, mutta nääh. Ne oli niin rumia :D

Sellaista. Oletteko näitä tuotteita ennen kokeilleet? Onko Melvita tuttu ja mitä tuotteita merkiltä suosittelisitte?

2 kommenttia:

  1. Jee, olen odottanut tätä postausta! Harmi, että et saanutkaan hirveästi kaupanpäällisiä. Olen kokeillut kahta S5-seerumia - Calm Serumia ja toisen nimeä en muista, mutta se on epäpuhtaalle iholle. Calm Serumista tykkäsin kovasti. Se on tarkoitettu tasoittamaan ihon sävyä ja ainakin mulla se toimi todella hyvin. Epäpuhtaan ihon seerumi puolestaan ei juuri tehnyt mulle mitään, sillä se ei ole ihotyypilleni sopivakaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä ensi kerralla käy parempi flaksi kaupanpäällisten kanssa. Epäpuhtaan ihon seerumista luin jostakin arvostelusta, että ei se ollut muillakaan toiminut. Tuo Calm Serum voisi olla kanssa hyvä kokeiltava. Testikoot näissä seerumeissa ovat muuten tosi käteviä. Kestänevät kuitenkin pitkään ja ne täysikokoiset maksavat kuitenkin aika paljon.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...