sunnuntai 2. marraskuuta 2014

Loppuneet: lokakuu 2014

Minun piti perjantaina tehdä postaus Halloweeniin sopivista meikeistä. Niinhän siinä kuitenkin kävi, että kun olisin vihdoin ehtinyt ottamaan postaukseen kuvat, niin olikin jo taas säkkipimeää. On se vaan niin ihanaa aikaa tämä marraskuu! Tämänkin päivän kuviin sain kaupanpäälle tunnelmallisen blurrauksen, kun tässä valossa ei näköjään kamerakaan oikein tarkenna mihinkään.



Kuukauden saldo oli oikein hyvä siihen nähden, että tuotteita tuntuu loppuvan joka toinen kuukausi aina paljon enemmän. Minulla on joku putsaustuotteiden tehokäyttö menossa, koska sain käytettyä niitä pari myös tässä kuussa.


Lumene Natural Code-sarjaan kuuluvasta Clear It Up-putsarista olen kirjoittanut jo aiemminkin. Geelimäinen tuote on oikein hyvää peruskamaa. Tykkään tämän tuoksusta. Näiden pakkauksethan uudistuivat hiljattain, mutta en löytänyt tähän hätään mistään uuden putsarin INCIä, jotta olisin päässyt katsomaan, onko sisältö muuttunut myös.

Erisanin Kosteuttava kasvovoide oli myös vanha tuttu. Oikein hyvä, kevyesti kosteuttava kasvovoide.

Uudempia tuotteita edusti Antonia Burrellin Natural Glow Cleansing Oil. Ostin näytteen tuotteesta jossain välissä Naturisimolta. Puhdistusöljy oli jännää tavaraa. Se oli nimensä mukaisesti tosiaan hyvin öljymäistä, mutta puhdisti meikin oikein hyvin pois. Yksistään tätä ei ehkä kannata käyttää, koska öljyä jäi iholle käytön jälkeen. Tuoksu oli aika voimakas. En oikein osaa sanoa, mikä tässä tuoksui, mutta se oli hyvin "vihreä" joka tapauksessa. Tekisi mieli sanoa, että laventelinen rosmariini, vaikkei tässä kyllä rosmariinia taida olla. Voisin ostaa lisää, mutta tällä hetkellä 200 ml:n pönikästä saa Naturisimossa pulittaa lähes 60 puntaa!! (76 euroa!!!), joten ehkä jätän väliin.

Yves Rocherin huulirasvoista loppui Noix de Coco. Tämän sarjan huulirasvat ovat kaikki oikein hyviä.


Born to Bion Mangue des îles-suihkusaippua tuli joskus Livboxissa. Tämän pitäisi tuoksua mangolle, mutta mielestäni tässä oli enemmän ananasta, jopa mansikkaa. Muuten suihkugeeli oli todella lirua ja kesti ikuisuuden. En ostaisi koostumuksen takia lisää.

Laveran Orange Feeling-voiteesta jo kirjoittelinkin. Tykkäsin loppuun asti.

Sellaista tässä kuussa. Asiaan liittymättömänä uutisena kerron vielä, että kosmetik4lessiin on näköjään tullut nyt myyntiin myös Catricen ja Makeup Revolutionin tuotteita. Catrice on käsittääkseni Essencen sisarmerkki. Hintataso taitaa olla Essenceen verrattuna aavistuksen kalliimpi. Tarkoitan siis, että hinnoissa on ehkä euro lisää :D

4 kommenttia:

  1. Mua huvitti, kun heti marraskuun ekana päivänä loppui sitten kolme tuotetta. Tosin ihan hyvin niitä lokakuussakin loppui, ei siinä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin käy kyllä yllättävän usein. Olen saattanut näitä loppuneita joskus edellisen kuun postaukseen ujuttaa, kun en ole jaksanut purkkeja ihan sitä kuukautta säilytellä.

      Poista
  2. Catrice!! Mahtavaa! Kiitos tiedosta - tämä tyttö lähtee heti netti-ikkunashoppailemaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse yritin vielä hillitä shoppaushimoja. Ne metalliset luomivärit kyllä kovasti houkuttelee.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...