tiistai 3. syyskuuta 2013

Vähemmän on enemmän


Blogeja lukiessani törmäsin Vitaliksen uusiin huulivoiteisiin, LipLover Berryyn ja Carameliin. Tälläisenä huulivoideaddiktina pakkohan nekin oli kokeilla. Voiteiden purkit ainakin houkuttelivat ostamaan, todella nättejä, pirteän näköisiä ja vielä suomalaista designia! Näitä kelpaa esitellä sohvapöydällä muillekin.


Ensimmäinen reaktio varsinkin Caramel-purkkia avatessani oli, että apua mikä haju! Ns. kermatoffeen tuoksu oli uskomattoman voimakas ja läpitunkeva. Siinä on myös jänniä vähän kuin piparmintun alasävyjä. Mietin siinä, että pystynköhän näitä ikipäivänä huulilleni laittamaan, jos ne näin voimakkaasti tuoksuvat. Ilokseni kuitenkin huomasin, että tuoksu ei ollut yhtään niin voimakas enää huulilla. Onneksi se on myös laimentunut pikkuhiljaa purkin aukaisemisen jälkeen ja Berry on tuoksumaailmaltaan sentään vähän konservatiivisempi. Hieman olisi parfyymin määrässä kuitenkin voinut rajoittaa.

"Huulituntuma" on kuitenkin varsin miellyttävä ja pieni sävytys oikein mukava plussa. Nämä ovat mainioita kotihuulivoiteita. Töissä en näitä voi käyttää, koska siellä ei aina tiedä missä sormet ovat olleet, mutta kotona tästä on helppo sipaista pientä punaa huuliin kun käy vaikka koiranulkoilutuslenkillä. Olenkin huomannut, että tartun näihin yhä useammin, kun huulirasvaa kaipaan. Pienen alkushokin jälkeen näistä on siis muotoutunut ihan käytettäviä yksilöitä.


2 kommenttia:

  1. Itselläni on tuo Berry. Kiva tuote, illalla, jos huulet tuntuu kuivilta laitan. :) Caramelista on monet pitäneet, mutta itse pelkäsin, että se on liian voimakas, joten otin hyllystä tuon berryn.

    VastaaPoista
  2. Berry on kyllä oikein mukava, tuoksu on miellyttävä ja punaakin siitä tulee ihan kivasti.. Caramelista taas koirakin kiinnostui, mikä tietysti kertoo tuoksun voimakkuudesta jo aika paljon :)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...