tiistai 8. lokakuuta 2013

Kumipallona luokses pompin

Olen aivan ihastunut tällä hetkellä käytössäni olevaan kasvojen kuorintavoiteeseen. L'Occitanen Angelica-sarjan Gommage Rosee du Matin/Exfoliating Gel lupaa välittömästi herättää väsyneen ihon henkiin ja kosteuttaa sitä väinönputkiuutteen avulla.


Tuoksua on joku kuvaillut "vihreäksi" ja sitä se vähän onkin. Olen tähän kuitenkin varsin tykästynyt. Tuoksu tuo mieleen kesän. Itse tuote on paremminkin sellaista geelin ja vaahdon sekoitusta, joka tuntuu iholla pehmeältä ja aivan ihanalta.

Kuorintavoiteen erikoisuus piilee siinä, että voiteen mukana on myös pienen pieniä luonnonkumipalloja, jotka samalla hellästi hierovat kasvojen ihoa. Suurin osa siitä, mikä tuossa kuvassa näyttää ilmakuplilta on itseasiassa niitä palleroita. Kädet kannattaa pestä kuorinnan jälkeen hyvin, koska niitä palloja on kaikki sormenvälit täynnä. Vähän mietin kyllä sitä, että kuinkahan ekologista lienee pestä viemäriverkkoon kumia. Tuskin se siellä ihan heti mitenkään hajoaakaan.

Iho jää tämän jäljiltä pehmeäksi ja kuorinta tuntuu varsin hellävaraiselta. Vähän harmittaa se, ettei tosiaan saman sarjan kasvovoide oikein sopinut minulle. Pikkuisen houkuttelee tehdä se tyhmin veto ja kokeilla voidetta uudestaan...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...