torstai 3. lokakuuta 2013

Syyskuun loppuneet

Huh huh. Puteleita ja purnukoita tuli syyskuun aikana tyhjenneltyä oikein olan takaa. Laskin piruuttani aamulla, kuinka paljon kosteusvoidetta kuukaudessa kuluu tätä menoa ja pääsin tulokseen, joka lähentelee litraa :o Onkohan se kaikki ihan tarpeellista? Iho ei ainakaan ole koskaan ollut pehmeämpi.

Kuukauden saldo koko komeudessaan

Kuukauden kosmetiikkatuotteet sisälsivät hittejä ja huteja, sekä uusia ja vanhoja tuttavuuksia.


Yksi hittikategoriaan kuuluva voide oli ehdottomasti Doven Purely Pampering-sarjan Almond Cream & Hibiscus-vartalovoide. Tätä saattoi surutta lotrata säärien iholle aamuisin. Tuoksu tässä on miellyttävä. Voiteen määrän kanssa täytyi vaan olla vähän varovainen. Lotrasin yksi aamu hieman ylimäärin ja huomasin, että työhuoneeni tuoksui pelkästään tältä koko aamupäivän. Myös työkaverit kyselivät, mikä mahtaa olla tuo mukava haju, joka täällä leijailee... Tuoksu tuli siis farkkujen läpi. 

Helena Rubinsteinin silmämeikinpoistoaineen kanssa emme oikein tulleet ensin alkuun juttuun, mutta joko aine parani vanhetessaan tai sitten tekniikkani kehittyi, koska tykkäsin tästä lopulta kovastikin. Aineen nimi on All Mascaras!, mutta ensin alkuun vaikutti, ettei tämä poistanut edes oman talon vesiliukoista ripsiväriä. Onneksi siis tästä ongelmasta päästiin yli. Silmänympärysiho jäi tämän jäljiltä miellyttävän tuntuiseksi.


Seuraavan kaksikon jo aiemmin esittelinkin tässä postauksessa. Lumenen Koivu & Hunaja-vartalokuorinnasta tykkäsin, mutta se loppui liian nopeaan. Body Shopin kuorinnasta taas en tykännyt ja se ei tuntunut loppuvan millään.

 

Herbinan Kaura-suklaa-vartalovoide tuli korvaamaan kesken kuukauden ylemmässä kuvassa olevan L'Occitanen Fleurs Merveilleuses-voiteen, joka päätti alkaa yhtäkkiä rullaamaan. Herbinan puolityhjää purkkia ihmettelin täällä.


Ihomurheiden aikaan sain apteekkireissulta mukaani Avenen Skin Recovery Creamin näytteen. Skin Recovery Creamin pitäisi sopia herkimmällekin iholle, koska siitä on aivan kaikki ylimääräinen karsittu pois. Tottahan toki on, että tässä voiteessa ei ihan oikeasti ole juuri mitään. Voide nimittäin koostuu enimmäkseen vedestä, mineraaliöljystä, glyseriinistä ja silikonista. Kokonainen purkki tätä maksaa muuten melkein 25 euroa!! Mielestäni ei ole mitään järkeä maksaa tuota hintaa näin yksinkertaisesta voiteesta, kun en nyt kuitenkaan usko, että Avenen lähdevesi olisi jotain ihmeainetta. Tehosta en oikein osaa sanoa mitään, näyte kesti valitettavasti niin vähän aikaa. Voi olla, että tämäkin olisi alkanut ihoani ennenpitkää tukkia.

Bernard Cassieren Chocolate Anti-Stress Care-kuorintavoide tuli Livboxissa. Tästä voiteesta ei oikein voi sanoa muuta hyvää kuin sen, että tuoksu oli todellakin varsin kaakaoinen ja ihana. Muuten kuorintavoide oli liian karkeaa, tuntui raapivan ihoa, eikä oikein tehnyt sille lopulta mitään.


Muutaman matkakokoisen L'Occitanen käsivoiteenkin kulutin. Sekä laventeli- että ruusuvoide ovat hyvin imeytyviä ja miellyttävän tuoksuisia, jos nyt sattuu näistä tuoksuista tykkäämään.


Ihoni ollessa pahimmillaan palasin vanhan, tutun ja turvallisen Lumenen Matt Touch puhdistusgeelin pariin. Kommentteja tuotteesta löytyy täältä.


Kuvassa oikealla olevan Yves Rocherin suihkusaippuan käytin loppuun. Pesutulos oli ihan ok, mutta tuoksu aikas voimakas. En oikein onnistunut tottumaan siihen missään vaiheessa.

Tälläistä syyskuussa. Saa nähdä kuinka monta litraa tavaraa tulee tässä kuussa kulutettua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...